sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Punnituspäivä ja alle kriisirajan

Noniin, taasen punnituspäivä ja tulos 69,2 kiloa eli kilon verran pudotusta viimeisimpään viralliseen painoon. Toki tässä on nyt ollut useita vähän hajanaisempia viikkoja, joten tämä kilo on pudonnut sellaisessa suunnilleen kolmessa viikossa. Tahti on rauhallinen, mutta niin kauan kun suunta on selvä, niin ei pidä valittaa.

Se, että paino meni alle 70 kilon merkitsee paitsi uutta, mukavampaa kymmenlukua, niin myös ikiaikaisen kriisirajan alittamista. Aina yläasteella, lukiossa ja vielä opiskeluja aloittaessa 70 kiloa oli jonkinlainen kriisiraja, sitä ei yksinkertaisesti pitänyt ylittää. Alussa 70 kilon lähestyminen sai aloittamaan laihdutuksen ja myöhemmin sen ylittäminen sai laihduttamaan. Minkä ihmeen takia tällä kertaa laihdutus sitten lähti 86,4 kilosta, eikä 70 kilosta? Kiirettä, stressiä, ei aikaa syödä kynnolla, ei aikaa liikkua, tarve hemmotella, liian väsynyt, pientä masennusta ja ahdistusta, tylsää, ei muutakaan tekemistä, itsepetosta ja ties mitä muuta.

No, nyt on sitten puolen vuoden työllä päästy alle kriisirajan ja siinä vaan on jotain niin erilaista, kun vaa'assa lukema alkaa kuutosella. Olo on jotenkin rennompi, on varmempi tunne siitä, että tämä laihdutusprojekti oikeasti onnistuu. Tavoitepainokin tuntuu olevan jo aika lähellä. Kun tähän asti sitä on ollut aika kärsimätön ja halunnut saada tuloksia nopeasti, niin nyt painonpudotuksen nopeudella ei tunnu olevan niin pahaa kiirettä (ei silti, tämä ei tarkoita, että alkaisin elämään epäterveellisemmin, pikemminkin päinvastoin), peilissä kuitenkin näkyy jo paljon paremman näköinen kroppa.

Ai niin, tämän 70 rikkomisen johdosta hemmottelen itseäni suht kalliilla meikkisetillä (en yhtään muista minkä niminen se nyt oli).

Hauskaa vappua!

   

3 kommenttia:

blueberry kirjoitti...

Onnea saavutuksesta!
Kivan palkinnon olet itsellesi keksinyt :)

Anonyymi kirjoitti...

Löysin blogisi, ja sain lisää motivaatiota oman elämäntaparemonttiin. Kiitos siitä ja hyvää kevättä! /J

Demetrainen kirjoitti...

Kiitos paljon! Se oli muuten bareMinerals Get Started complexion, meikki näyttää todella kivalta nassussa, olen tyytyväinen.

Tervetuloa ja hyvää kevättä!