Nyt on parina päivänä lähtenyt nestettä liikkeelle oikein enemmänkin. En olisi uskonut, että näin nopeasti pääsisi eroon lomaturvotuksesta, mutta hyvä on kun lähtee. Varmaankin asiaan on vaikuttanut se, että terveellinen ruoka ja tee on nyt maistunut hyvin ja liikuntaa on tullut harrastettua.
Ylipäänsä motivaatio on nyt jotenkin tosi hyvällä mallilla. Ehkä kesän lähestymiselläkin on oma osansa. Sitä tietää, että kohta voisi pukeutua vähän kevyemmin ja laihdutusurakan tulokset näkyisi selvemmin kuin mitä paksummissa vaatteissa.
Hykerryttää odotella sunnuntain virallista punnitusta. Tällä hetkellä näyttäisi nimittäin erittäin lupaavalta...
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Sika pois pellosta
No niin. Nyt ollaan sitten eletty kuin sika pellossa viimeiset viisi päivää. Hiilareita ja rasvaa täysin sanoinkuvaamattomina annoksina erilaisten alkoholijuomien kera nautittuna. Tänään sitten alkaa arki. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tämä oli ihan hyvä kokemus.
Ensinnäkin, kyse oli lomamatkasta, mikä on mun tapauksessa erittäin harvinaista herkkua. Ehdottomasti harvinaisempaa herkkua kuin esim. joulu. Todellinen poikkeustilanne siis.
Toiseksi, kyse oli jonkinlaisesta etukäteen tiedostetusta mahdollisuudesta. Tiesin jo matkaa varatessa, että saatan syödä matkalla epäterveellisesti, mutta olin päättänyt, että matkan jälkeen palaan heti takaisin terveelliseen sapuskaan.
Kolmanneksi, tiedostin oikein hyvin koko ajan syöväni epäterveellisesti ja liikaa. Silloin ennen (kun lihoin), söin hirvittäviä määriä lähes huomaamatta. Missään aivosolussa ei hälyttänyt että "hyi, nyt menee suuhun enemmän kuin mitä kulutan." Nyt ihan eri tavalla tiedostin, että "hmm, nyt sitä sitten menee yli, tässä menee hiilareita, aiai alkoholia, sisältää runsaasti energiaa, miks ihmeessä mä vielä oikein otan jälkkäriä, ja kohta on ähky." Ei silti, kyllä mä siitä ruoasta nautin kovasti, mutta en vain voinut olla kiinnittämättä automaattisesti huomiota ruoan terveellisyyteen (tai lähinnä epäterveellisyyteen).
Neljänneksi, mä turposin. Kun olen syönyt karppiruokaa, ensimmäinen asia joka sai näyttämään paremmalta oli turvotuksen poistuminen kasvoista. Nyt sitten ensimmäinen vaikutus kehoon oli naaman turvotus. Ihonhoitotuotteilla ja meikeillä ei pystynyt vaikuttamaan näin runsaaseen turvotukseen ja pöhöttyneeseen olemukseen. Peilistä näkyi oikeasti, minkälainen vaikutus ruoalla on ulkonäköön. Hyi hemmetti. Mikään herkku ei oikeasti ole sen arvoinen, taas sitä päästiin kokeilemaan.
Viidenneksi, tämä oli jotenkin laihdutusmielialalle ja -motivaatiolle terveellinen kokemus. Muistaa taas, miksi on tätä hommaa tekemässä ja muistaa miltä mässynsyönti tuntuu. Sitä pääsee pohtimaan, onko se nyt oikeasti niin hyvänmakuista, tuleeko hyvä olo. Lopputuloksena joutuu myöntämään, että syö kuinka paljon tahansa, niin oikeasti sitä haluaisi jotain vielä enemmän. Ei missään ole sellaista "nytpä olenkin syönyt tarpeeksi herkkua" - kattoa.
Tästä on siis ihan hyvä jatkaa. Sellaiset vajaat kolmisen kiloa plussan puolella ollaan tällä hetkellä, mutta kunhan tämä turvotus poistuu, niin tuskin muutama päivä nyt niin paljon on tätä hommaa paljon hetkauttanut. Saa nyt sitten nähdä mikä on tulos ensi sunnuntaina, kun on virallinen punnitus.
Ai niin, eilen tuli puoli vuotta laihdutusta täyteen. Se on ajatuksena minusta aika kiva. Tietysti useammissakin lähteissä sanotaan, että uusien elämäntapojen omaksuminen vie sellaiset pari vuotta, mutta kyllähän tässä nyt on jo aika hyvään tilanteeseen päästy. Kun aloitin ja tajusin, että normaalipainoon on matkaa reilusti yli 20 kiloa, se tuntui aivan hirvittävältä määrältä. Enää reilu seitsemisen kiloa (+ ne onnettomat turvotukset) pudotettavana. Se tuntuu joltain sellaiselta, mikä on oikeasti mahdollista saavuttaa. Se voi tietty viedä vielä aikaa, mutta olihan sitä vuosia aikaa mässätäkin.
Ensinnäkin, kyse oli lomamatkasta, mikä on mun tapauksessa erittäin harvinaista herkkua. Ehdottomasti harvinaisempaa herkkua kuin esim. joulu. Todellinen poikkeustilanne siis.
Toiseksi, kyse oli jonkinlaisesta etukäteen tiedostetusta mahdollisuudesta. Tiesin jo matkaa varatessa, että saatan syödä matkalla epäterveellisesti, mutta olin päättänyt, että matkan jälkeen palaan heti takaisin terveelliseen sapuskaan.
Kolmanneksi, tiedostin oikein hyvin koko ajan syöväni epäterveellisesti ja liikaa. Silloin ennen (kun lihoin), söin hirvittäviä määriä lähes huomaamatta. Missään aivosolussa ei hälyttänyt että "hyi, nyt menee suuhun enemmän kuin mitä kulutan." Nyt ihan eri tavalla tiedostin, että "hmm, nyt sitä sitten menee yli, tässä menee hiilareita, aiai alkoholia, sisältää runsaasti energiaa, miks ihmeessä mä vielä oikein otan jälkkäriä, ja kohta on ähky." Ei silti, kyllä mä siitä ruoasta nautin kovasti, mutta en vain voinut olla kiinnittämättä automaattisesti huomiota ruoan terveellisyyteen (tai lähinnä epäterveellisyyteen).
Neljänneksi, mä turposin. Kun olen syönyt karppiruokaa, ensimmäinen asia joka sai näyttämään paremmalta oli turvotuksen poistuminen kasvoista. Nyt sitten ensimmäinen vaikutus kehoon oli naaman turvotus. Ihonhoitotuotteilla ja meikeillä ei pystynyt vaikuttamaan näin runsaaseen turvotukseen ja pöhöttyneeseen olemukseen. Peilistä näkyi oikeasti, minkälainen vaikutus ruoalla on ulkonäköön. Hyi hemmetti. Mikään herkku ei oikeasti ole sen arvoinen, taas sitä päästiin kokeilemaan.
Viidenneksi, tämä oli jotenkin laihdutusmielialalle ja -motivaatiolle terveellinen kokemus. Muistaa taas, miksi on tätä hommaa tekemässä ja muistaa miltä mässynsyönti tuntuu. Sitä pääsee pohtimaan, onko se nyt oikeasti niin hyvänmakuista, tuleeko hyvä olo. Lopputuloksena joutuu myöntämään, että syö kuinka paljon tahansa, niin oikeasti sitä haluaisi jotain vielä enemmän. Ei missään ole sellaista "nytpä olenkin syönyt tarpeeksi herkkua" - kattoa.
Tästä on siis ihan hyvä jatkaa. Sellaiset vajaat kolmisen kiloa plussan puolella ollaan tällä hetkellä, mutta kunhan tämä turvotus poistuu, niin tuskin muutama päivä nyt niin paljon on tätä hommaa paljon hetkauttanut. Saa nyt sitten nähdä mikä on tulos ensi sunnuntaina, kun on virallinen punnitus.
Ai niin, eilen tuli puoli vuotta laihdutusta täyteen. Se on ajatuksena minusta aika kiva. Tietysti useammissakin lähteissä sanotaan, että uusien elämäntapojen omaksuminen vie sellaiset pari vuotta, mutta kyllähän tässä nyt on jo aika hyvään tilanteeseen päästy. Kun aloitin ja tajusin, että normaalipainoon on matkaa reilusti yli 20 kiloa, se tuntui aivan hirvittävältä määrältä. Enää reilu seitsemisen kiloa (+ ne onnettomat turvotukset) pudotettavana. Se tuntuu joltain sellaiselta, mikä on oikeasti mahdollista saavuttaa. Se voi tietty viedä vielä aikaa, mutta olihan sitä vuosia aikaa mässätäkin.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Pikapäivitys
Paino samassa 70,2 kilossa. Olisihan se voinut ehkä vähän pienempi olla, jos en olisi kulauttanut jonkin verran energiajuomaa ennenkuin heräsin riittävästi ja muistin että tarkotushan oli tänään punnittaa itsensä. No tietty mä en ole aivan virkeimmilläni näin klo 3. Pitää vähän kiirehtiä, joten eipä tällä kertaa muuta.
Hyvää Pääsiäistä!
Hyvää Pääsiäistä!
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Etukäteissuunnittelua
Nyt olen melkoisen pohdinnan edessä, kun mulla on nimittäin reilun viikon päästä loma edessä. Sellainen ulkomaanloma, mikä mun tapauksessa on todella harvinaista herkkua. Se ongelma on tietty syöminen. Jonkun ties mistä löytyneen jutun mukaan menestyneet laihduttajat ovat niitä, jotka pitävät ruokavaliosta kiinni myös lomalla. No pitäisikö mun sitten yrittää löytää jostain jotain vähähiilihydraattisempaa ruokaa ja yrittää olla huomioimatta ihania pikku, pikku kahviloita täynnä ihanaisia herkkuja.
Toisaalta esimerkiksi viime jouluna ja uutenavuotena söin herkkuja ja todella paljon hiilareita ja arjen alkaessa palasin ongelmitta karppisapuskaan. Pääkopalle tällainen saattaisi olla hyväksi. Pääsee kokemaan taas miltä ähky ja sokerihumala tuntuu ja muistaa, että ei se niin upeeta ole. Sitten olisi jonkinlainen keskitie, pääasiassa karppisapuskaa ja kohtuudella herkkua.
Lähinnä mihin sitten päädynkin, niin haluaisin, että ruokaongelmat eivät pilaisi matkaa. En todellakaan haluaisi kärvistellä herkkuhimoissa tai syyllisyydentunnossa. Haluaisin tuntea, että mitä ikinä teenkin, niin hallitsen ruokailuani, on se sitten salaattia ja pihviä tai leivoksia ja karkkia. Jotenkin vaan on vaikeaa arvailla etukäteen, miten käyttäydyn arjen ulkopuolella. On helppoa mennä lähikauppaan ja ostaa sitä mitä aina ennenkin, mutta entä kun tällaista normivaihtoehtoa ei ole?
Ennenkaikkea tähtäys kuitenkin tulisi olla siinä, että matkan jälkeen söisin heti taas tervellisesti, eikä mikään mässyputki jäisi päälle. Olen yrittänyt orientoitua mahdollisuuteen, että repeän lomalla ahmimaan ja painoa tulee lisää. Olen miettinyt motivaatiota, sen pitäisi sitten heti loman jälkeen olla kohdillaan, vaikka joutuisikin pudottelemaan samoja kiloja uudestaan.
Jotenkin ennakointi on ollut se juttu tässä mun laihdutuksen aikana. Olen ajatellut, että edelliset laihdutuskerrat meni ehkä aika suurelta osalta pieleen, kun en ajatellut yhtään pidemmälle. Nälkä iski ja minkäännäköistä varasuunnitelmaa ei ollut, minkä seurauksena päädyin mässyyn ja "unohdin" laihdutuksen. Laihdutussuunnitelma oli jouluun tai kesään asti, mutta ei yhtään siitä pidemmälle.
Nyt kun söin jouluna mässyä, olin päättänyt asiasta jo reilusti etukäteen ja päättänyt ryhdistäytyä heti joulun jälkeen. Se toimi. Suunnittelen yleensä ruoat jonkin verran etukäteen, niin etten pääse liian nälkäiseksi ja se on toiminut hyvin. Kun olen mennyt ulos syömään tai bilettämään, olen ajatellut seurauksia etukäteen. Plan A, ja jos se jostain syystä ei toimi, plan B. Toivottavasti suunnittelu tuottaa tulosta myös tällä kertaa.
Toisaalta esimerkiksi viime jouluna ja uutenavuotena söin herkkuja ja todella paljon hiilareita ja arjen alkaessa palasin ongelmitta karppisapuskaan. Pääkopalle tällainen saattaisi olla hyväksi. Pääsee kokemaan taas miltä ähky ja sokerihumala tuntuu ja muistaa, että ei se niin upeeta ole. Sitten olisi jonkinlainen keskitie, pääasiassa karppisapuskaa ja kohtuudella herkkua.
Lähinnä mihin sitten päädynkin, niin haluaisin, että ruokaongelmat eivät pilaisi matkaa. En todellakaan haluaisi kärvistellä herkkuhimoissa tai syyllisyydentunnossa. Haluaisin tuntea, että mitä ikinä teenkin, niin hallitsen ruokailuani, on se sitten salaattia ja pihviä tai leivoksia ja karkkia. Jotenkin vaan on vaikeaa arvailla etukäteen, miten käyttäydyn arjen ulkopuolella. On helppoa mennä lähikauppaan ja ostaa sitä mitä aina ennenkin, mutta entä kun tällaista normivaihtoehtoa ei ole?
Ennenkaikkea tähtäys kuitenkin tulisi olla siinä, että matkan jälkeen söisin heti taas tervellisesti, eikä mikään mässyputki jäisi päälle. Olen yrittänyt orientoitua mahdollisuuteen, että repeän lomalla ahmimaan ja painoa tulee lisää. Olen miettinyt motivaatiota, sen pitäisi sitten heti loman jälkeen olla kohdillaan, vaikka joutuisikin pudottelemaan samoja kiloja uudestaan.
Jotenkin ennakointi on ollut se juttu tässä mun laihdutuksen aikana. Olen ajatellut, että edelliset laihdutuskerrat meni ehkä aika suurelta osalta pieleen, kun en ajatellut yhtään pidemmälle. Nälkä iski ja minkäännäköistä varasuunnitelmaa ei ollut, minkä seurauksena päädyin mässyyn ja "unohdin" laihdutuksen. Laihdutussuunnitelma oli jouluun tai kesään asti, mutta ei yhtään siitä pidemmälle.
Nyt kun söin jouluna mässyä, olin päättänyt asiasta jo reilusti etukäteen ja päättänyt ryhdistäytyä heti joulun jälkeen. Se toimi. Suunnittelen yleensä ruoat jonkin verran etukäteen, niin etten pääse liian nälkäiseksi ja se on toiminut hyvin. Kun olen mennyt ulos syömään tai bilettämään, olen ajatellut seurauksia etukäteen. Plan A, ja jos se jostain syystä ei toimi, plan B. Toivottavasti suunnittelu tuottaa tulosta myös tällä kertaa.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Punnituspäivä, ties kuinka mones
Tänään vaa'anlukema oli laskeutunut viimeisimmästä virallisesta punnituksesta 70,2 kiloon eli parissa viikossa -800g. Ihan kiva lukema, mukavasti siinä lähellä, että kohta paino voisi alkaa kuutosella, varsinkin kun nyt paino keikkui 70,0 ja 70,2 välillä pitkään. No, mun tahtiin siihenkin saattaa mennä aikaa. Vyötärönmittakin näytti olevan nyt sellaisen sentin verran aiempaa pienempi. Kiva, ilahduttava yksityiskohta.
Nyt mulle tuleekin näiden punnitusten suhteen pieniä ongelmia. Ensi viikon sunnuntaina en ole kotona, enkä seuraavanakaan (vähän epäsäännöllistä elämää taas vaihteeksi). Periaatteessa siinä välissä olisi tasan yksi aamu, jolloin olen oman vaa'an äärellä, mutta silloinkin tekee vähän tiukkaa. Tuona aamuna pitäisi lähteä kotoota jo ennen viittä aamulla ja varmasti olisi muutakin tekemistä kuin punnailla itseään. No, jonkinnäköisen ryhdin säilyttämiseksi, varmaan mun kuitenkin pitäisi yrittää punnata itseni tuolloin. Toinen juttu sitten onkin, että en ole juuri tietokoneenkaan ääressä parina lähiviikkona.
Eilen onnistuin tekemään löydön. Aloin ajatella, että joskus kuutisen vuotta sitten mulla oli todella nätti vähän sellainen kotelomallinen mekko. Mietin kovasti, olenko jossain vaiheessa luopunut toivosta mahtua kyseiseen leninkiin ja heittänyt sen UFF:in laatikkoon. Menin sitten kuitenkin kellariin kaivelemaan ja mekko löytyi. Pitihän sitä sitten testata,että olenkos minä nyt siihen sopiva ja kyllä, se istui todella hyvin. Oikein hyvä, koska kysessa todella on yksinkertainen, mutta tyylikäs mekko. Löysin myös kesämekon noin kolmen vuoden takaa, mutta sepäs olikin jo aivan ylisuuri (sellainen mekko, jonka kuuluisi olla yläosastaan vartalonmyötäinen näyttää todella hassulta päällä lörpöttäessä).
Nyt mulle tuleekin näiden punnitusten suhteen pieniä ongelmia. Ensi viikon sunnuntaina en ole kotona, enkä seuraavanakaan (vähän epäsäännöllistä elämää taas vaihteeksi). Periaatteessa siinä välissä olisi tasan yksi aamu, jolloin olen oman vaa'an äärellä, mutta silloinkin tekee vähän tiukkaa. Tuona aamuna pitäisi lähteä kotoota jo ennen viittä aamulla ja varmasti olisi muutakin tekemistä kuin punnailla itseään. No, jonkinnäköisen ryhdin säilyttämiseksi, varmaan mun kuitenkin pitäisi yrittää punnata itseni tuolloin. Toinen juttu sitten onkin, että en ole juuri tietokoneenkaan ääressä parina lähiviikkona.
Eilen onnistuin tekemään löydön. Aloin ajatella, että joskus kuutisen vuotta sitten mulla oli todella nätti vähän sellainen kotelomallinen mekko. Mietin kovasti, olenko jossain vaiheessa luopunut toivosta mahtua kyseiseen leninkiin ja heittänyt sen UFF:in laatikkoon. Menin sitten kuitenkin kellariin kaivelemaan ja mekko löytyi. Pitihän sitä sitten testata,että olenkos minä nyt siihen sopiva ja kyllä, se istui todella hyvin. Oikein hyvä, koska kysessa todella on yksinkertainen, mutta tyylikäs mekko. Löysin myös kesämekon noin kolmen vuoden takaa, mutta sepäs olikin jo aivan ylisuuri (sellainen mekko, jonka kuuluisi olla yläosastaan vartalonmyötäinen näyttää todella hassulta päällä lörpöttäessä).
torstai 7. huhtikuuta 2011
Väsymystä & kaikenlaista positiivista
Viimeisen viikon ajan on väsyttänyt aika lailla. Ei ole jaksanut oikein kirjoitella, ruokailu on ollut epäsäännöllistä (suht oikeaoppista ja terveellistä karppisapuskaa, mutta kuitenkin), nukkunut olen vähän miten sattuu, aika vähän liikuntaa ja en ole edes oikein muistanut punnailla itseäni. En tiedä vaikuttaako asiaan enemmän ilmassa vellova pöly vai käytetyt allergialääkkeet.
Tänään kuitenkin sain itseni vaa'alle. Lukema oli yllättävän hyvä. Ei olisi paljon pudotettavana, että paino alkaisi kuutosella. En silti laita uutta lukemaa tuohon "kissapalkkiin", koska tänään ei ollut virallinen punnitus, sunnuntaina sitten vasta. Jos huonosti käy niin silloin tietty olen turvonnut tämänhetkisestä, mutta se riski on otettava. Virallisen punnituksen kanssa ei ole leikkimistä!
Sitä on sellainen pikkuisen kökkö tunne siitä, että tällä hetkellä tämä laihdutus sujuu todella hitaasti. Yritän kuitenkin säännöllisin väliajoin muistuttelen itselleni, että mitä hitaammin tämä touhu etenee, sitä parempi. Lisäksi voin muistella niitä kertoja jolloin koko laihdutustouhu meni aivan pipariksi, kun en ollutkaan tyytyväinen laihdutusnopeuteen, alkoi ärsyttää koko touhu ja päädyin ahmimaan. Sitä en halua. Mielummin vaikka kuinka hitaaseen tahtiin ja pysyvästi pois, kun että päätyisin tilanteeseen, missä joutuisin uudestaan pudottamaan näitä samoja kiloja. Se mikä on lähtenyt ei saa enää tulla takaisin.
Sitten on kuitenkin jotain positiivista. Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota, että muuttuneen, hoikemman ulkonäön myötä, olen alkanut suhtautumaan itseeni kaikin puolin positiivisemmin. Ennen, sellaiset puoli vuotta sitten oman itseni näkeminen peilistä oli vähän mallia henkinen isku päin pläsiä. Nyt peilailen usein ihan vain peilailemisen ilosta. Peilissä näkyy ihminen, joka näyttää aika hyvältä (ehkä jossain kohdissa on vähän liikaa massaa, mutta olen itselleni armollinen).
Huomaan, että olen tullut rohkeammaksi ja itsevamemmaksi muiden ihmisten suhteen. Erityisesti niiden miespuolisten suhteen. Ennen niin ei todellakaan ollut. Koin pikemminkin, että minussa nähdään ensisijaisesti pullukka ja toissijaisesti jotain muuta. Jotenkin ajattelin, että jos joku mies alkaa flirttailla, niin kysessä täytyy olla kieroutunut pervo tai että säälistä tms. Viime aikoina, olen ajatellut, että kun tuntematon alkaa keskustella mun kanssa, niin ehkä mussa on jotain kiinnostavaa...
Vähän kalliiksikin tämä positiivisuus on tullut. Olen nimittäin yhä useamman houkutuksen kohdalla todennut, että I'm worth it ja hemmotellut itseäni vähän sillä sun tällä. On ihanaa nähdä itsensä vaatteissa, jotka korostaa nykyistä ulkonäköä, syodä vähän paremmissa paikoissa, hoidatella itseään, rohkeita asusteita jne. Ei silti, ettenkö olisi aiemminkin ostellut, mutta silloin yleensä sitä katui kaikenlaista itseensä panostamista, nyt sitä vaan aidosti toteaa olevansa hemmottelun arvoinen. Arvokas vartalo, jonka eteen on tehty töitä.
Tänään kuitenkin sain itseni vaa'alle. Lukema oli yllättävän hyvä. Ei olisi paljon pudotettavana, että paino alkaisi kuutosella. En silti laita uutta lukemaa tuohon "kissapalkkiin", koska tänään ei ollut virallinen punnitus, sunnuntaina sitten vasta. Jos huonosti käy niin silloin tietty olen turvonnut tämänhetkisestä, mutta se riski on otettava. Virallisen punnituksen kanssa ei ole leikkimistä!
Sitä on sellainen pikkuisen kökkö tunne siitä, että tällä hetkellä tämä laihdutus sujuu todella hitaasti. Yritän kuitenkin säännöllisin väliajoin muistuttelen itselleni, että mitä hitaammin tämä touhu etenee, sitä parempi. Lisäksi voin muistella niitä kertoja jolloin koko laihdutustouhu meni aivan pipariksi, kun en ollutkaan tyytyväinen laihdutusnopeuteen, alkoi ärsyttää koko touhu ja päädyin ahmimaan. Sitä en halua. Mielummin vaikka kuinka hitaaseen tahtiin ja pysyvästi pois, kun että päätyisin tilanteeseen, missä joutuisin uudestaan pudottamaan näitä samoja kiloja. Se mikä on lähtenyt ei saa enää tulla takaisin.
Sitten on kuitenkin jotain positiivista. Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota, että muuttuneen, hoikemman ulkonäön myötä, olen alkanut suhtautumaan itseeni kaikin puolin positiivisemmin. Ennen, sellaiset puoli vuotta sitten oman itseni näkeminen peilistä oli vähän mallia henkinen isku päin pläsiä. Nyt peilailen usein ihan vain peilailemisen ilosta. Peilissä näkyy ihminen, joka näyttää aika hyvältä (ehkä jossain kohdissa on vähän liikaa massaa, mutta olen itselleni armollinen).
Huomaan, että olen tullut rohkeammaksi ja itsevamemmaksi muiden ihmisten suhteen. Erityisesti niiden miespuolisten suhteen. Ennen niin ei todellakaan ollut. Koin pikemminkin, että minussa nähdään ensisijaisesti pullukka ja toissijaisesti jotain muuta. Jotenkin ajattelin, että jos joku mies alkaa flirttailla, niin kysessä täytyy olla kieroutunut pervo tai että säälistä tms. Viime aikoina, olen ajatellut, että kun tuntematon alkaa keskustella mun kanssa, niin ehkä mussa on jotain kiinnostavaa...
Vähän kalliiksikin tämä positiivisuus on tullut. Olen nimittäin yhä useamman houkutuksen kohdalla todennut, että I'm worth it ja hemmotellut itseäni vähän sillä sun tällä. On ihanaa nähdä itsensä vaatteissa, jotka korostaa nykyistä ulkonäköä, syodä vähän paremmissa paikoissa, hoidatella itseään, rohkeita asusteita jne. Ei silti, ettenkö olisi aiemminkin ostellut, mutta silloin yleensä sitä katui kaikenlaista itseensä panostamista, nyt sitä vaan aidosti toteaa olevansa hemmottelun arvoinen. Arvokas vartalo, jonka eteen on tehty töitä.
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Eipä kummempia
Taasen huomenna jää punnituspäivä väliin, kun en ole vaa'an ulottuvissa. Sinäänsä tulos tuskin olisi ollut mikään ihmeellinen. Kunnolla, kiltisti olen syönyt ja jonkin verran liikkunut, mutta ei niin hyvin, että suuria pudotuksia olisi ollut kuitenkaan luvassa. Aina välillä tulee mieleen olisiko pitänyt valita joku muu punnituspäivä kuin sunnuntai. Tiistaista torstaihin olen paljon todennäköisemmin kotona kuin viikonloppuisin (ja pienemmällä todennäköisyydellä krapulassa). Nyt on kuitenkin jotenkin vaikeaa muuttaa rytmiä, johon on syksystä tottunut, joten punnituspäivä taitaa kaikesta huolimatta pysyä sunnuntaina. Laihtumistahti on kuitenkin sen verran rauhallinen, että oikeastaan kahden viikon tulos tuntuu usein paljon kiinnostavammalta kehityksen kannalta kuin viikon tulos.
Eilen shoppaillessa (taidan itse asiassa shoppailla aika usein) satuin löytämään aivan ihanalta vaikuttavan mineraalimeikkipaketin. Teki mieli ihan hirvittävästi ostaa se, mutta hinta oli aika kallis. Keksinkin sitten, että kun paino on alle sen 70 kilon, niin ostan sen vasta sitten ja siihen asti vain haikailen täydellisen meikin perään. Onpahan pientä tavoiteltavaa.
Eilen ja tänään olen vähän harmitellut, kun mun lempihame alkaa olla liian iso käytettäväksi. Yleensä olen vain tyytyväinen tunteesta, että joku vaate jää liian isoksi. Kuitenkin tämä hame on ollut niin hyvän värinen ja mallinen, että harmittaa. Uusia toki löytyy, mutta oiken sellaista mukavaa ja oikeasti hyvännäköistä saa etsiä ja välillä muoti on sellaista, mistä en löydä mitään innostavaa (ei sinäänsä ettenkö minä vaatekaupoissa viihtyisi).
Eilen shoppaillessa (taidan itse asiassa shoppailla aika usein) satuin löytämään aivan ihanalta vaikuttavan mineraalimeikkipaketin. Teki mieli ihan hirvittävästi ostaa se, mutta hinta oli aika kallis. Keksinkin sitten, että kun paino on alle sen 70 kilon, niin ostan sen vasta sitten ja siihen asti vain haikailen täydellisen meikin perään. Onpahan pientä tavoiteltavaa.
Eilen ja tänään olen vähän harmitellut, kun mun lempihame alkaa olla liian iso käytettäväksi. Yleensä olen vain tyytyväinen tunteesta, että joku vaate jää liian isoksi. Kuitenkin tämä hame on ollut niin hyvän värinen ja mallinen, että harmittaa. Uusia toki löytyy, mutta oiken sellaista mukavaa ja oikeasti hyvännäköistä saa etsiä ja välillä muoti on sellaista, mistä en löydä mitään innostavaa (ei sinäänsä ettenkö minä vaatekaupoissa viihtyisi).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)