Eilen minulla oli huono päivä. Ei sellainen vähän huonohko, vaan sellainen, jossa pitää julkisilla paikoilla hengittää syvään, jotta ei itkisi ääneen. Päivä alkoi ok, sitten tuli pari pientä pettymystä, sitten huomasin, että olin unohtanut ottaa allergia- ja astmalääkkeet (vähän epämukava olo) ja sitten iski se mikä viilsi todella pahasti. Ja vanha, kunnon "haluan turruttaa itseni ruualla"- olo palasi. Onneksi lähin ruokapaikka oli Subway, joten menin sitten sinne aivan hysteerisessä tilassa ja tilasin salaatin, vaikka oli vaikeaa yrittää käyttäytyä normaalisti.
Kun lähdin ulos, en osannut ajatella muuta kuin karkkipussia, sellaiset lähemmäs kilo irtareita, ja sitten vaan kotiin nukkumaan. Siitä tulisi hyvä olo, se helpottaisi. Mikään muu ei auta. Kunnon sokerimättö ja päiväunet. Sitten matkalla kohti kauppoja, tuli hirvittävä määrä kirosanoja sisäisesti (tässä karsittu murto-osaan alkuperäisestä). Ei v***u, tässähän menee koko laihdutus p********n. Munhan piti olla karppaaja, mihinkä ihmeeseen se oikein unohtu. Sisäinen pikkupirulainen kuiskutteli korvaan: antaa mennä, kun on kurjaa. Kun menee huonosti, niin menkööt sitten syöminenkin päin h*******ä. Millä ihmeellä saisin saman vapauttavan olon kuin syömällä iso määrä sokeria? Ei ole muuta, mikä helpottaisi. Ja minä v***u joskus haaveilin muka mahtuvani S-koon vaatteisiin... mitä jos vielä muutama berliininmunkki ja p*****e jäätelöä.
Epätoivoisena mietin olisiko mitään millä voisin murtaa vanhan kaavan. Tehdä jotain edes vähän toisin kuin aikaisemmin. Viiden kuukauden laihdutuksen päättäminen armottomaan mässäilyyn. En mä oikeasti halua sitä, mutta kun mitään muutakaan ei ole. Olen ihan aina tehnyt saman. Ajattelin sitä surkeuden määrää, kun joudun kirjoittamaan blogiin, että homma meni läskiksi painoa lisää useampia kiloja. Lähipiiri, joka on nähneyt minun laihtuvan, näkee minun taas lihovan. Nöyryyttävää. Ihan mitä tahansa muuta, mutta ei tätä. Hinnalla ei ole väliä. Ei tätä mitä aina ennenkin. Tämän täytyy loppua. Mun täytyy keksiä jotain. Ruokakauppa lähestyi armottomasti. Mitä ihmettä tekisin?
Sitten... pysähdys. Lähden zombina kävelemään kohti vaatekauppoja. Minäpäs... lähden... nyt... tuhlaamaan... Ensimmäisestä vaatekaupasta johon osun kasaan hetkessä ison pinon S-koon vaatteita. Seuraavassa kaupassa huomaan, että apua, tämähän helpottaa. Ostelen vielä muutamia vaatekappaleita varmuuden vuoksi. Silmät on punaiset ja asia tuntuu edelleen kurjalta, mutta enpä ahminut, eikä enää tunnu olevan tarvetta ahmia.
Vähän kalliiksi tuli, mutta onneksi ihan näin huonoja päiviä on harvassa. Vaikka kuinka huonosti menisi, niin minä en siitä liho. Minä onnistuin nyt ja pysyn vahvana. Seuraavan kerran kun on kurja olo tiedän, että vaateshoppailu voi auttaa. Kävin vielä kaupassa ja ostelin sitä mitä normaalistikin, elikäs terveellistä sapuskaa. Sen verran kuitenkin hemmottelin, että ostin kunnon pihviä (tosin olisin saattanut ehkä ostaa muutenkin).
Tänään on vähän alakuloinen olo, mutta eiköhän tämä tästä. Ihmisillä on maailmassa niin paljon pahempia ongelmia, että mun ongelmat on siihen nähden niin paljon pienempiä ja helpommin ratkaistavia. Maailma koettelee, mutta laihaksi ollaan tulossa, se on varmaa.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Vaakailua
Plääh! Paino 71,0 kg elikäs 200g plussaa. Olkoonkin, että se taitaa olla turvotusta (hormonit, suolaiset silakkapihvit), niin silti ärsyttää vähän. Periaatteessa yritän ajatella järjellä, että jos olen ollut viimeksi tavoitepainossani sellaiset 15 vuotta sitten niin ei siihen ihan hetkessä palata ja välillä voi tulla takapakkia. Käytännössä, no ärsyttää. Olisi mielummin vaikka vain vähän alaspäin, mutta plussaa... hyyyi. Tästä sitten jatketaan ens viikkoon ja parempiin pudotuksiin.
Ostin muuten sellaisen vaa'an, joka näyttää rasva-, vesi-, ja lihasprosentin. Olin haaveillut sellaisesta jo pidempään, mutta tuollaiset kehonkoostumusta analysoivat vaa'at näyttivät olevan yleisesti aika kalliita. Ajatus siitä, että maksaisi lähemmäs sata euroa siitä, että saa laitteen, joka luultavasti ahdistaa ja masentaa mieltä, ei ole innostanut. K-Citymarketissa sattui kuitenkin olemaan vaa'at alessa ja haluamani maksoi alle 20 euroa, joten hankin sitten sen. Kyllä, tulos oli ahdistava ja masentava. Rasvaa on ikä ja sukupuoli huomioonottaen TODELLA paljon, vettä liian vähän ja lihaksia luultavimmin liian vähän. Hyi yäk!
Rasvaprosentinmittaukset eivät tietty ole mitenkään erityisen luotettavia, mullakin on vaihdellut paljon riippuen mittaushetkestä. Kuitenkin vaikka käyttäisi millaisia virhemarginaaleja, niin tulos on kauhistus. Sen verran paha tulos oli, että painoindeksi "vähän alle 28", kuullostaa paljon paremmalta kuin rasvaprosentti "ihan hirvittävä, en kehtaa edes sanoa ääneen". No, onpahan nyt sitten lisää mitta-asteikkoja joilla voin seurata tämän laihdutuksen edistymistä.
Ostin muuten sellaisen vaa'an, joka näyttää rasva-, vesi-, ja lihasprosentin. Olin haaveillut sellaisesta jo pidempään, mutta tuollaiset kehonkoostumusta analysoivat vaa'at näyttivät olevan yleisesti aika kalliita. Ajatus siitä, että maksaisi lähemmäs sata euroa siitä, että saa laitteen, joka luultavasti ahdistaa ja masentaa mieltä, ei ole innostanut. K-Citymarketissa sattui kuitenkin olemaan vaa'at alessa ja haluamani maksoi alle 20 euroa, joten hankin sitten sen. Kyllä, tulos oli ahdistava ja masentava. Rasvaa on ikä ja sukupuoli huomioonottaen TODELLA paljon, vettä liian vähän ja lihaksia luultavimmin liian vähän. Hyi yäk!
Rasvaprosentinmittaukset eivät tietty ole mitenkään erityisen luotettavia, mullakin on vaihdellut paljon riippuen mittaushetkestä. Kuitenkin vaikka käyttäisi millaisia virhemarginaaleja, niin tulos on kauhistus. Sen verran paha tulos oli, että painoindeksi "vähän alle 28", kuullostaa paljon paremmalta kuin rasvaprosentti "ihan hirvittävä, en kehtaa edes sanoa ääneen". No, onpahan nyt sitten lisää mitta-asteikkoja joilla voin seurata tämän laihdutuksen edistymistä.
torstai 24. maaliskuuta 2011
Viisi kuukautta
Tänään tuli viisi kuukautta laihdutusta ja karppausta täyteen. En nyt mitenkään hirvittävästi juhlinut. Ehkä sitten kun tulee puoli vuotta täyteen, sitten saattaisin tehdä jotain spesiaalia. Puoli vuotta on jotain hienoa, vakaata, hyvä syy juhlia, 5 kuukautta on... no se on hyvin.
Itse asiassa yhden jutun mä ostin. Tajusin nimittäin, että mun vaatekaapissa on ainoastaan vaatteita jotka ovat sopivia tai liian isoja (en ole säästänyt niitä huomattavan pieneksi jääneitä vaatteita vanhoilta ajoilta, koska on vuosia, kun olen ollut viimeksi tämänkokoinen). Ajattelin, että tarvitsen vaatekaappiini jotain kannustavaa, joten ostin tavoitefarkut, koko 36. Iiik! Okei, stretchfarkut. Mulla on kova epäilys, että mulla ei ole ikinä ollut niin pieniä pöksyjä. Ainakaan murrosiän jälkeen ei ole taatusti ollut. Ja mikä tuntui järkyttävältä: ei ne nyt niin kauhean liian pienet olleet... Jalat mahtuivat housujen sisäpuolelle, samoin takamus. Maha on vielä liikaiso, joten vetoketju ja nappi ei mennyt ihan kiinni, mutta aika lähelle kuitenkin, eli kysymys vain muutamasta sentistä vatsan kohdalta.
Tässä on kuitenkin jotain mystistä. Silloin joskus aikojen alussa, vuosia sitten kun painoin viimeksi vähän päälle 70 kiloa housujen koko oli 42 tai ehkä pienimmillään 40. Ei ollut puhettakaan että olisin ollut edes 38 (johon nyt mahtuisin) saati sitten lähelläkään 36. Miksi nyt? Muistanko täysin väärin? Onko vaatekoot muuttuneet isommiksi? Pukeuduinko silloin tarkoituksella ylikokoisiin vaatteisiin? Vai (hui kauhistus!) olenko minä tiivistynyt pienemmäksi?
Tänään kävin kanssa ruokakaupassa kiertelemässä pulla- ja karkkiosastoilla. Katselin valikoimia, haistelin hyviä tuoksuja ja mietiskelin.
Muistoja heräsi miltä mikäkin maistuu ja mitkä olivat ennen lempiherkkuja. Uutuuksien kohdalla mietin miltä ne saattaisivat maistua. Otin paketteja käteeni. Tiesin, että jos haluaisin, voisin laittaa ihan minkä tahansa tuotteen koriin, ostaa sen ja syödä sen. Kukaan ei ole estämässä sitä. Minä teen päätöksen. Mietin miltä se tuntuisi. Olisiko se niin hyvää. Ja ennenkaikkea, olisiko se sen arvoista, että olisin valmis riskeeraamaan hyvinvointini ja nykyisen kovalla työllä aikaansaadun hoikemman ulkonäön. Ota mitä otat, mutta kanna seuraukset. Takaisin sokeririippuvaiseksi, joka kymmentä vaille kymmenen kiiruhtaa kioskille, jotta saisi karkkipussin ja kasan suklaapatukoita. Väsynyt, löysä, turvonnut, lihava ihminen, joka syö mässyä aivan kaikkiin tunnetiloihin. Toiko sokeri mitään muuta kuin hetkellisen mielihyvän ja pirullisen riippuvuuden?
Poistuin herkkuhyllyiltä tyhjin käsin hilpeänä ja itsevarmana kohti kalatiskiä, josta ostin lohenkimpaleen. Hieman sitruunamehua päälle, jogurttikuorrutus ja uuniin, lisukkeeksi salaattia. Maistui todella hyvälle!
Itse asiassa yhden jutun mä ostin. Tajusin nimittäin, että mun vaatekaapissa on ainoastaan vaatteita jotka ovat sopivia tai liian isoja (en ole säästänyt niitä huomattavan pieneksi jääneitä vaatteita vanhoilta ajoilta, koska on vuosia, kun olen ollut viimeksi tämänkokoinen). Ajattelin, että tarvitsen vaatekaappiini jotain kannustavaa, joten ostin tavoitefarkut, koko 36. Iiik! Okei, stretchfarkut. Mulla on kova epäilys, että mulla ei ole ikinä ollut niin pieniä pöksyjä. Ainakaan murrosiän jälkeen ei ole taatusti ollut. Ja mikä tuntui järkyttävältä: ei ne nyt niin kauhean liian pienet olleet... Jalat mahtuivat housujen sisäpuolelle, samoin takamus. Maha on vielä liikaiso, joten vetoketju ja nappi ei mennyt ihan kiinni, mutta aika lähelle kuitenkin, eli kysymys vain muutamasta sentistä vatsan kohdalta.
Tässä on kuitenkin jotain mystistä. Silloin joskus aikojen alussa, vuosia sitten kun painoin viimeksi vähän päälle 70 kiloa housujen koko oli 42 tai ehkä pienimmillään 40. Ei ollut puhettakaan että olisin ollut edes 38 (johon nyt mahtuisin) saati sitten lähelläkään 36. Miksi nyt? Muistanko täysin väärin? Onko vaatekoot muuttuneet isommiksi? Pukeuduinko silloin tarkoituksella ylikokoisiin vaatteisiin? Vai (hui kauhistus!) olenko minä tiivistynyt pienemmäksi?
Tänään kävin kanssa ruokakaupassa kiertelemässä pulla- ja karkkiosastoilla. Katselin valikoimia, haistelin hyviä tuoksuja ja mietiskelin.
Muistoja heräsi miltä mikäkin maistuu ja mitkä olivat ennen lempiherkkuja. Uutuuksien kohdalla mietin miltä ne saattaisivat maistua. Otin paketteja käteeni. Tiesin, että jos haluaisin, voisin laittaa ihan minkä tahansa tuotteen koriin, ostaa sen ja syödä sen. Kukaan ei ole estämässä sitä. Minä teen päätöksen. Mietin miltä se tuntuisi. Olisiko se niin hyvää. Ja ennenkaikkea, olisiko se sen arvoista, että olisin valmis riskeeraamaan hyvinvointini ja nykyisen kovalla työllä aikaansaadun hoikemman ulkonäön. Ota mitä otat, mutta kanna seuraukset. Takaisin sokeririippuvaiseksi, joka kymmentä vaille kymmenen kiiruhtaa kioskille, jotta saisi karkkipussin ja kasan suklaapatukoita. Väsynyt, löysä, turvonnut, lihava ihminen, joka syö mässyä aivan kaikkiin tunnetiloihin. Toiko sokeri mitään muuta kuin hetkellisen mielihyvän ja pirullisen riippuvuuden?
Poistuin herkkuhyllyiltä tyhjin käsin hilpeänä ja itsevarmana kohti kalatiskiä, josta ostin lohenkimpaleen. Hieman sitruunamehua päälle, jogurttikuorrutus ja uuniin, lisukkeeksi salaattia. Maistui todella hyvälle!
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Mun tavallinen tarina
Minulle kävi nyt samalla tavalla kuin ties kuinka monta kertaa aikaisemminkin. Sunnuntaina liikuin innolla, kävin kävellen kaupassa (n. 4 kilometriä kävelyä). Sitten ajattelin, että sää on niin hyvä, että voisin tehdä vielä pienen iltapäivälenkin (n. 5 km). Illalla vielä jumppasin vauhdikkaasti pari tuntia. Nautin liikunnasta suunnattomasti ja ajattelin, että haluaisin oikeasti elää tällaista säännöllisen liikunnallista elämää...
Maanantaina herätessä kurkku kipeä, yskittää ja aivan vetämätön olo. Saattaa olla, että tämä on aikaista siitepölyallergiaa tai hiekotussepeli ärsyttää keuhkoja (astmaatikkona jokakeväinen riesa) tai voihan tämä olla alkavaa flunssaa (mulla allergia ja flunssa oireilee usein niin samalla lailla, että vaikea sanoa päivän perusteella!). Joka tapauksessa paljon kaikkia mahdollisia lääkkeitä ja ei liikuntaa vähään aikaan. Muistelen, että näin on käynyt muutaman kerran aiemminkin näin keväisin. Liikuntaintoa ja heti ensimmäiseksi olen kipeänä.
Nyt tiistaina tuntuu siltä, että kyseessä saattaisi olla enemmänkin se pöly (siite tai sepeli), sillä olo on itse asiassa vähän parempi kuin eilen. Se olisi niin hyvä juttu, sillä se ei haittaisi niin paljon liikuntaa tai työtä.
No, kyllä tästä vielä ryhdytään liikkumaan, kohta...
Maanantaina herätessä kurkku kipeä, yskittää ja aivan vetämätön olo. Saattaa olla, että tämä on aikaista siitepölyallergiaa tai hiekotussepeli ärsyttää keuhkoja (astmaatikkona jokakeväinen riesa) tai voihan tämä olla alkavaa flunssaa (mulla allergia ja flunssa oireilee usein niin samalla lailla, että vaikea sanoa päivän perusteella!). Joka tapauksessa paljon kaikkia mahdollisia lääkkeitä ja ei liikuntaa vähään aikaan. Muistelen, että näin on käynyt muutaman kerran aiemminkin näin keväisin. Liikuntaintoa ja heti ensimmäiseksi olen kipeänä.
Nyt tiistaina tuntuu siltä, että kyseessä saattaisi olla enemmänkin se pöly (siite tai sepeli), sillä olo on itse asiassa vähän parempi kuin eilen. Se olisi niin hyvä juttu, sillä se ei haittaisi niin paljon liikuntaa tai työtä.
No, kyllä tästä vielä ryhdytään liikkumaan, kohta...
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Punnituspäivä
Tänään oli sitten taas virallinen punnitus, kun viime viikolla jäi väliin. Tulos 70,8 kg eli -1,2 kiloa kahdessa viikossa. Nyt on sitten yli 15 kiloa kevyempi kuin syksyllä aloittaessa. Siinä viidessätoista kilossa on jotain erittäin mukavaa, se alkaa tuntua jo aika isolta pudotukselta. 30 puolen kilon voipakettia vähemmän kropassa, hih.
Enää ei olisi hirveän paljon pudotettavana, jotta paino alkaisi kuutosella, ja siinä ajatuksessa on jotain suloista. Vuonna 2005, kun laihdutin viimeksi oikein tosissani, sain painon putoamaan maagisen 70 kilon rajan alle, mutta silloin sitä iloa ei kovin kauaa kestänyt (koko laihdutus oli kestämättömällä pohjalla). Milloin olisin viimeksi ollut pysyvästi alle 70 kilon painoinen? Opiskelujen alkaessa? Lukiossa? Elikkäs sellaiset vajaa 10 vuotta sitten!
Laskeskelin myös hieman tätä laihtumisnopeuttani. Jos lasketaan ihan alusta 24.10. lähtien, olen laihtunut (mikäli en ole laskenut ihan väärin) keskimäärin 740g viikossa. Jos sitten olettaa, että ensimmäisten viikkojen isot pudotukset on ollut lähinnä nestettä, sain laihtumisnopeudeksi 660g viikossa. Minusta tämä näyttää aika hyvältä tahdilta (yritän ajatella tunteiden sijaan järjellä). Luulisin nimittäin, että aika huomattava osa pudotuksesta on tämän perusteella saattanut olla rasvaa. Oikeastaan sitä varmaan pitäisi jossain vaiheessa tutkituttaa rasvaprosentteja, kunhan ehtii. No, tästä on kuitenkin ihan hyvä jatkaa ensi viikkoon.
Enää ei olisi hirveän paljon pudotettavana, jotta paino alkaisi kuutosella, ja siinä ajatuksessa on jotain suloista. Vuonna 2005, kun laihdutin viimeksi oikein tosissani, sain painon putoamaan maagisen 70 kilon rajan alle, mutta silloin sitä iloa ei kovin kauaa kestänyt (koko laihdutus oli kestämättömällä pohjalla). Milloin olisin viimeksi ollut pysyvästi alle 70 kilon painoinen? Opiskelujen alkaessa? Lukiossa? Elikkäs sellaiset vajaa 10 vuotta sitten!
Laskeskelin myös hieman tätä laihtumisnopeuttani. Jos lasketaan ihan alusta 24.10. lähtien, olen laihtunut (mikäli en ole laskenut ihan väärin) keskimäärin 740g viikossa. Jos sitten olettaa, että ensimmäisten viikkojen isot pudotukset on ollut lähinnä nestettä, sain laihtumisnopeudeksi 660g viikossa. Minusta tämä näyttää aika hyvältä tahdilta (yritän ajatella tunteiden sijaan järjellä). Luulisin nimittäin, että aika huomattava osa pudotuksesta on tämän perusteella saattanut olla rasvaa. Oikeastaan sitä varmaan pitäisi jossain vaiheessa tutkituttaa rasvaprosentteja, kunhan ehtii. No, tästä on kuitenkin ihan hyvä jatkaa ensi viikkoon.
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Pirteys ja sen tyssähtäminen
Tänään heräsin aamulla pirteänä ennen kello kuutta, reilusti ennen herätyskelloa. Söin aamiaisen pirteänä ja luin hesarin, puin vaatteet päälle... ja tyssähdys. Juuri mitään ei ole tapahtunut sen jälkeen. Se nyt ei ole mikään hirvittävä ongelma, koska opiskelujuttuja olisi vain ihan vähän tehtävänä ennen maanantaita ja olin vähän suunnitellutkin, että tästä päivästä olisi tulossa lähinnä vapaapäivä. Tylsistyminen on nyt kuitenkin melko totaalinen, sillä olen miettinyt tässä useamman tunnin:
a) mitä söisin tänään
b) mitä liikuntaa harrastaisin
c) tekisi mieli tehdä jotain kivaa, mutta en tiedä mitä
Sen sijaan että tekisin jotain, mietin mitä tekisin. Ääk!
Viimeisin viikko on ollut rentouttava. Olen liikkunut, syönyt hyvin (terveellistä ja hyvänmakuista), nukkunut kunnolla ja stressannut vähemmän kuin aikoihin. Olo on todella hyvä ja se näkyy vaa'alla tällä hetkellä pienempänä painona. Sunnuntain virallinen punnitus ei tuone mitään hurjaa pudotusta, mutta jokainen sata grammaa on aina vähemmän ja lähempänä tavoitepainoa. (Toivottavasti mä en nyt turpoa jostain mystisestä syystä ennen sunnuntaita.)
Sitä aina välillä tulee miettineeksi, tuleeko jossain vaiheessa sellainen aika, jolloin päivän ruokien pohtimiseen ei mene tuhottomasti aikaa. Aamiainen on vakio: seos, jossa mustikoita, raejuustoa ja turkkilaista jogurttia. Kaikki muut ateriat sitten... jonkinnäköistä palapeliä: riittävästi energiaa, ei liikaa energiaa, riittävästi rasvaa, ei liikaa rasvaa, hyvää rasvaa, ei liikaa hiilihydraattia, riittävästi proteiinia, ei liikaa suolaa, tarpeeksi kasviksia, kalsiumia, D-vitamiinia, mikä maistuis tänään, mikä olisi monipuolista, mikä täyttää vatsan, mitä löytyy kaapista, mitä löytyisi kaupasta, mitä jaksaisi tehdä... ja näistä sitten tasapainoinen lounas ja päivällinen.
Olisi veikeätä saada tietää kuinka suuri osa päivittäisistä ajatuksistani koskettaa tavalla tai toisella ruokaa. Veikkaisin nimittäin, että pahimmillaan useampi kymmenen prosenttia. Suuri osa energiasta menee keskittyessä ruoka-asioihin. Sitä olisi mahdollista käyttää vapaa-aikaa johonkin muuhunkin, johonkin hieman kehittävämpään, mutta ei, ruoka vie suuren osan ajasta, nyt jo kohta viiden kuukauden ajan (hymyä ja puistatusta yhtä aikaa).
Ruoka ja sen ajattelu on ilmeisesti intohimoisin harrastukseni, mutta jotain muutakin pitäisi varmaan keksiä?
a) mitä söisin tänään
b) mitä liikuntaa harrastaisin
c) tekisi mieli tehdä jotain kivaa, mutta en tiedä mitä
Sen sijaan että tekisin jotain, mietin mitä tekisin. Ääk!
Viimeisin viikko on ollut rentouttava. Olen liikkunut, syönyt hyvin (terveellistä ja hyvänmakuista), nukkunut kunnolla ja stressannut vähemmän kuin aikoihin. Olo on todella hyvä ja se näkyy vaa'alla tällä hetkellä pienempänä painona. Sunnuntain virallinen punnitus ei tuone mitään hurjaa pudotusta, mutta jokainen sata grammaa on aina vähemmän ja lähempänä tavoitepainoa. (Toivottavasti mä en nyt turpoa jostain mystisestä syystä ennen sunnuntaita.)
Sitä aina välillä tulee miettineeksi, tuleeko jossain vaiheessa sellainen aika, jolloin päivän ruokien pohtimiseen ei mene tuhottomasti aikaa. Aamiainen on vakio: seos, jossa mustikoita, raejuustoa ja turkkilaista jogurttia. Kaikki muut ateriat sitten... jonkinnäköistä palapeliä: riittävästi energiaa, ei liikaa energiaa, riittävästi rasvaa, ei liikaa rasvaa, hyvää rasvaa, ei liikaa hiilihydraattia, riittävästi proteiinia, ei liikaa suolaa, tarpeeksi kasviksia, kalsiumia, D-vitamiinia, mikä maistuis tänään, mikä olisi monipuolista, mikä täyttää vatsan, mitä löytyy kaapista, mitä löytyisi kaupasta, mitä jaksaisi tehdä... ja näistä sitten tasapainoinen lounas ja päivällinen.
Olisi veikeätä saada tietää kuinka suuri osa päivittäisistä ajatuksistani koskettaa tavalla tai toisella ruokaa. Veikkaisin nimittäin, että pahimmillaan useampi kymmenen prosenttia. Suuri osa energiasta menee keskittyessä ruoka-asioihin. Sitä olisi mahdollista käyttää vapaa-aikaa johonkin muuhunkin, johonkin hieman kehittävämpään, mutta ei, ruoka vie suuren osan ajasta, nyt jo kohta viiden kuukauden ajan (hymyä ja puistatusta yhtä aikaa).
Ruoka ja sen ajattelu on ilmeisesti intohimoisin harrastukseni, mutta jotain muutakin pitäisi varmaan keksiä?
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Epäsäännöllistä
Taas menee reilu viikko, jonka majailen oman kotivaa'an ulottumattomissa. Käytössä on vaaka, mutta se on perinteisesti näyttänyt reilusti enemmän kuin mitä oma kotivaaka, joten en tiedä punnitsenko "virallista tulosta" tällä viikolla ollenkaan. Taas jäisi yksi virallinen mittaus väliin, mutta tällasta elämä nyt on. Periaatteessa näen sentään laihdunko, pysynkö samassa painossa vai lihonko, ja sen pitäisi kuitenkin olla se tärkein asia.
Tulee sellainen ajatus, että onpa mun elämä epäsäännöllistä, ei ihme että ylipäänsä olen ylipainoinen. Olisi niin paljon helpompaa elää säännöllistä elämää, syödä suunnilleen samaa ruokaa joka päivä samoihin aikoihin, punnita samalla vaa'alla joka päivä. Laihtuminen olisi helpompaa, kun ei tarvitsisi joka päivä suunnitella syömisiä niin paljon, vaan voisi luottaa, että kun syö suunnilleen samaa kuin edellisinä pävinä, niin kaikki on hyvin. Jotenkin ruokailujen suunnittelu ei ole mun juttu ja kiireessä tulee tietty valittua " ei ihan niin hyviä" vaihtoehtoja. No, ainakin stressi nyt helpottanee ja pääsee harrastamaan viikon aikana reilusti liikuntaa! Saattaa olla, että en kerkeä/pääse kirjoittelemaan.
Huipsan, pitää varmaan alkaa vähän kiirehtiä hommia, jotta ennätän vielä junaan. Halauksia!
Tulee sellainen ajatus, että onpa mun elämä epäsäännöllistä, ei ihme että ylipäänsä olen ylipainoinen. Olisi niin paljon helpompaa elää säännöllistä elämää, syödä suunnilleen samaa ruokaa joka päivä samoihin aikoihin, punnita samalla vaa'alla joka päivä. Laihtuminen olisi helpompaa, kun ei tarvitsisi joka päivä suunnitella syömisiä niin paljon, vaan voisi luottaa, että kun syö suunnilleen samaa kuin edellisinä pävinä, niin kaikki on hyvin. Jotenkin ruokailujen suunnittelu ei ole mun juttu ja kiireessä tulee tietty valittua " ei ihan niin hyviä" vaihtoehtoja. No, ainakin stressi nyt helpottanee ja pääsee harrastamaan viikon aikana reilusti liikuntaa! Saattaa olla, että en kerkeä/pääse kirjoittelemaan.
Huipsan, pitää varmaan alkaa vähän kiirehtiä hommia, jotta ennätän vielä junaan. Halauksia!
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Auringonpaistetta
Hähää! Eipäs olekaan krapulaa. Ilmeisesti kunto on sen verran kohonnut, että toisin kuin aikaisemmin en tarvinnutkaan niin paljon "juomataukoja", vaan sain enemmän kiksejä hyvään musiikkiin tanssimisesta. Tämän seurauksena join tavallista vähemmän. Itse asiassa, olen tavallista vireämpi ja nyt tekisi mieli lähteä ulos kävelylle, ilma näyttää niin mahtavalta.
Oli melkoisen mielenkiintoinen kokemus eilen laittautua oikein tosissaan: vaatteet, meikit, hiukset etc. Arkivaatteissa sitä jotenkin pääsee hautautumaan vaatteisiin niin, että muutosta entiseen ei niin huomaa, mutta bilelookissa. No, jos ei olisi ollut melkoisen vahvaa silmämeikkiä, niin olisin saattanut alkaa parkua. Minähän saan itseni näyttämään... aika hyvältä. Okei allit ovat vielä turhan paksut ja hametta nostamalla olisi näkynyt paksut reidet ja rehevä takamus, joten työstämistä vielä on sen 9 kilogramman edestä. Kuitenkin alkoi tuntua siltä, että ehkä mun ei tarvisisi enää häpeillä ja piilotella kroppaani. Ehkä en näytä sen kummallisemmalta kuin useimmat muutkaan. Runsaammat muodot, no big deal. Jostain epäloogisesta syystä tämä ajatus tuntuu enemminkin kannustavan laihduttamaan ne 9 kiloa pois entistä vahvemmalla innolla.
Oli melkoisen mielenkiintoinen kokemus eilen laittautua oikein tosissaan: vaatteet, meikit, hiukset etc. Arkivaatteissa sitä jotenkin pääsee hautautumaan vaatteisiin niin, että muutosta entiseen ei niin huomaa, mutta bilelookissa. No, jos ei olisi ollut melkoisen vahvaa silmämeikkiä, niin olisin saattanut alkaa parkua. Minähän saan itseni näyttämään... aika hyvältä. Okei allit ovat vielä turhan paksut ja hametta nostamalla olisi näkynyt paksut reidet ja rehevä takamus, joten työstämistä vielä on sen 9 kilogramman edestä. Kuitenkin alkoi tuntua siltä, että ehkä mun ei tarvisisi enää häpeillä ja piilotella kroppaani. Ehkä en näytä sen kummallisemmalta kuin useimmat muutkaan. Runsaammat muodot, no big deal. Jostain epäloogisesta syystä tämä ajatus tuntuu enemminkin kannustavan laihduttamaan ne 9 kiloa pois entistä vahvemmalla innolla.
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Aikaistettu punnituspäivä
Paino oli tänään 72,0 kg eli -200g kahden viikon takaisesta. Vähän häiritsee, mutta no, onhan se sentään menossa alaspäin. Olen ylpeä itsestäni, koska en ole sortunut herkkuihin, vaan olen vaan tasaisesti syönyt liian suuria määriä (eli suunnilleen saman verran kun kulutan). Luulisin, että tästä on helpompi vaan vähentää vähän syömistä tai lisätä liikuntaa, sen sijaan, että olisin kamppailemassa ahmimishimon kanssa.
Kuten näkyy, tämä punnituspäivä on vähän liukuva ja lisäksi jää joinakin viikkoina ihan kokonaan pois. Nyt oli vähän pakko aikaistaa. Hmm. Huomenna olen nimittäin erittäin suurella todennäköisyydellä sen verran pahassa krapulassa ja turvonneena, että näin on armeliaampaa. Lisäksi luultavasti en edes muistaisi punnailla itseäni huomenna. Puolustukseksi voin sanoa, että tämäniltainen humala on eka sitten uudenvuoden.
Itse asiassa tänään menen ensimmäistä kertaa bilettämään sitten laihduttamisen alun. Mulla on ollut todella heikko itsetunto ja läskeineni olen ollut miesten suhteen todella epävarma. Nyt. En tiedä. Tavallaan sitä haluaa nähdä saisiko sitä enemmän huomiota nyt ja uskaltaisiko sitä olla tavallista rohkeampi. Tavallaan sitä haluaisi odottaa ja pysyä piilossa siihen asti kun on laiha. Saa nähdä miten tänä iltana käy. Ainakaan en odottele kuuta taivaalta.
Kuten näkyy, tämä punnituspäivä on vähän liukuva ja lisäksi jää joinakin viikkoina ihan kokonaan pois. Nyt oli vähän pakko aikaistaa. Hmm. Huomenna olen nimittäin erittäin suurella todennäköisyydellä sen verran pahassa krapulassa ja turvonneena, että näin on armeliaampaa. Lisäksi luultavasti en edes muistaisi punnailla itseäni huomenna. Puolustukseksi voin sanoa, että tämäniltainen humala on eka sitten uudenvuoden.
Itse asiassa tänään menen ensimmäistä kertaa bilettämään sitten laihduttamisen alun. Mulla on ollut todella heikko itsetunto ja läskeineni olen ollut miesten suhteen todella epävarma. Nyt. En tiedä. Tavallaan sitä haluaa nähdä saisiko sitä enemmän huomiota nyt ja uskaltaisiko sitä olla tavallista rohkeampi. Tavallaan sitä haluaisi odottaa ja pysyä piilossa siihen asti kun on laiha. Saa nähdä miten tänä iltana käy. Ainakaan en odottele kuuta taivaalta.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Plääh, tylsää!
Mitään erityistä ei ole. Kiireistä on ja paino junnailee. Sinäänsä syöminen OK, ehkä vähän liian paljon noin määrällisesti, jotta laihtuis nopeaan tahtiin, mutta eipähän kuitenkaan niin paljon että lihoisi. Kiirettä ja ennenkaikkea tuhottomasti iltatöitä, niin että liikuntaa ei kerkeä harrastamaan järkevinä aikoina (klo 22 jälkeen illalla ei oikein innosta). Onneksi tämän pitäisi jossain vaiheessa helpottaa.
Positiivista, että vaikka elämä on muuten aika kaoottista, niin ainakaan en ahmi ja yritä turruttaa ahdistusta syömällä, mikä on ollut vakioratkaisu kaikenlaisiin tunteisiin lähes koko elämäni ajan. Se on jo sen verran hyvä juttu, että yritän olla ottamatta liikaa painetta painonpudotuksesta. Onhan tässä aikaa. Olen hieman laskeskellut keskivertosyömisiäni ja sen perusteella syön (ainakin hieman) vähemmän kuin mitä kulutan, joten eiköhän se paino laske aikanaan.
Positiivista, että vaikka elämä on muuten aika kaoottista, niin ainakaan en ahmi ja yritä turruttaa ahdistusta syömällä, mikä on ollut vakioratkaisu kaikenlaisiin tunteisiin lähes koko elämäni ajan. Se on jo sen verran hyvä juttu, että yritän olla ottamatta liikaa painetta painonpudotuksesta. Onhan tässä aikaa. Olen hieman laskeskellut keskivertosyömisiäni ja sen perusteella syön (ainakin hieman) vähemmän kuin mitä kulutan, joten eiköhän se paino laske aikanaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)