Viisi kuukautta

Tänään tuli viisi kuukautta laihdutusta ja karppausta täyteen. En nyt mitenkään hirvittävästi juhlinut. Ehkä sitten kun tulee puoli vuotta täyteen, sitten saattaisin tehdä jotain spesiaalia. Puoli vuotta on jotain hienoa, vakaata, hyvä syy juhlia, 5 kuukautta on... no se on hyvin.

Itse asiassa yhden jutun mä ostin. Tajusin nimittäin, että mun vaatekaapissa on ainoastaan vaatteita jotka ovat sopivia tai liian isoja (en ole säästänyt niitä huomattavan pieneksi jääneitä vaatteita vanhoilta ajoilta, koska on vuosia, kun  olen ollut viimeksi tämänkokoinen). Ajattelin, että tarvitsen vaatekaappiini jotain kannustavaa, joten ostin tavoitefarkut, koko 36. Iiik! Okei, stretchfarkut. Mulla on kova epäilys, että mulla ei ole ikinä ollut niin pieniä pöksyjä. Ainakaan murrosiän jälkeen ei ole taatusti ollut. Ja mikä tuntui järkyttävältä: ei ne nyt niin kauhean liian pienet olleet... Jalat mahtuivat housujen sisäpuolelle, samoin takamus. Maha on vielä liikaiso, joten vetoketju ja nappi ei mennyt ihan kiinni, mutta aika lähelle kuitenkin, eli kysymys vain muutamasta sentistä vatsan kohdalta.

Tässä on kuitenkin jotain mystistä. Silloin joskus aikojen alussa, vuosia sitten kun painoin viimeksi vähän päälle 70 kiloa housujen koko oli 42 tai ehkä pienimmillään 40. Ei ollut puhettakaan että olisin ollut edes 38 (johon nyt mahtuisin) saati sitten lähelläkään 36. Miksi nyt? Muistanko täysin väärin? Onko vaatekoot muuttuneet isommiksi? Pukeuduinko silloin tarkoituksella ylikokoisiin vaatteisiin? Vai (hui kauhistus!) olenko minä tiivistynyt pienemmäksi?

Tänään kävin kanssa ruokakaupassa kiertelemässä pulla- ja karkkiosastoilla. Katselin valikoimia, haistelin hyviä tuoksuja ja mietiskelin.  

Muistoja heräsi miltä mikäkin maistuu ja mitkä olivat ennen lempiherkkuja. Uutuuksien kohdalla  mietin miltä ne saattaisivat maistua. Otin paketteja käteeni. Tiesin, että jos haluaisin, voisin laittaa ihan minkä tahansa tuotteen koriin, ostaa sen ja syödä sen. Kukaan ei ole estämässä sitä. Minä teen päätöksen. Mietin miltä se tuntuisi. Olisiko se niin hyvää. Ja ennenkaikkea, olisiko se sen arvoista, että olisin valmis riskeeraamaan hyvinvointini ja nykyisen kovalla työllä aikaansaadun hoikemman ulkonäön. Ota mitä otat, mutta kanna seuraukset. Takaisin sokeririippuvaiseksi, joka kymmentä vaille kymmenen kiiruhtaa kioskille, jotta saisi karkkipussin ja kasan suklaapatukoita. Väsynyt, löysä, turvonnut, lihava ihminen, joka syö mässyä aivan kaikkiin tunnetiloihin. Toiko sokeri mitään muuta kuin hetkellisen mielihyvän ja pirullisen riippuvuuden?

Poistuin herkkuhyllyiltä tyhjin käsin hilpeänä ja itsevarmana kohti kalatiskiä, josta ostin lohenkimpaleen. Hieman sitruunamehua päälle, jogurttikuorrutus ja uuniin, lisukkeeksi salaattia. Maistui todella hyvälle!