Neljä kuukautta

Eilen tuli päivälleen neljä kuukautta yhdenjaksoista laihdutusta ja vähähiilarista ruokavaliota täyteen. Vielä kaksi samanlaista lisää, niin tulisi kokonainen vuosi täyteen. Tuntuu siltä kuin sitä olisi vasta aloittanut, mutta niin se aika vaan kuluu. Ja ainakin vielä toistaiseksi ongelmat ovat olleet aika vähäisiä. Täytyy kylläkin tunnustaa, että ruokavalio on välillä vähän "epätasainen", esim. eilen päivällinen koostui kahdesta proteiinipatukasta, palasta juustoa ja purkillisesta oliiveja (laiskuus, ei jaksanut tehdä mitään järkevämpää). Ruokailu on  kuitenkin usemmiten ihan OK, tavallista terveellistä ruokaa.

Kaipaan todella paljon omaa rakasta vaakaa, jonka luokse pääsen vasta sunnuntai-iltana. On epämääräistä olla jossain "reilussa 70 kilossa", sen sijaan että olisi 200g tarkkuudella edellisiin mittauksiin verrattavassa painossa. Olettaisin kuitenkin, että en ole lihonut paljon taikka laihtunut paljon, koska ruoka on ollut aikalailla samanlaista kuin muutenkin.

Tänään olisi tarkoitus mennä ulos syömään. No, ehkä löytyy jotain "ei niin hirveän hiilarista"... vaikka ei se nyt haittaa, jos välillä syö jotain vähemmän terveellistä. Ehkä sitä voisi juhlistaa sitä neljää kuukautta.  

Oma rakas vaakani

Tämän viikon joudun valitettavasti olemaan erossa omasta rakkaasta vaa'astani. Aivan ilman vaakaa en sentään joudu olemaan, siitä nyt ei tulisi mitään, pelkäisin vain hirvittävästi lihovani. Varavaaka ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kun oma. Se ei näytä yhtä tarkkaan ja lisäksi mulla on jotenkin epäluulo sen näyttämien lukemien suhteen, että onko ne yhtä luotettavia kuin mitä omalla vaa'alla saadut. Jotenkin on vaan pelko, että ensi viikolla kun pääsen omalle vaa'alle on jostain ilmestynytkin huomaamatta pari ylimääräistä kiloa. 

Eilen kävin kaupoissa katselemassa housuja. Oli ilahduttavaa huomata, että löysin housut kokoa 40, jotka mahtuivat päälle ja näyttivät itse asiassa aika hyviltä. No en sitten ostanut. Olen ahne. Haluan mahtua kokoon 38 (tai ehkä jopa 36). Vasta sitten. Ei aikaisemmin. Ehkä sekin päivä tulee, joskus keväällä tai viimeistään kesällä...

Punnitusyllätys

Eilen sitten herkuttelin pihvillä, kasviksilla ja homejuustolla itseni melkoiseen ähkyyn (ei silti, karppiähky on kyllä jotenkin mukavampi kuin hiilariähky). Vaa'alle astumiseen suhtauduin tyynesti, koska mitäs tälle hormonikierrolle mahtaa, kun nesteturvotustahan se vaan on ja lähtee pois kyllä aikanaan. Yllätys olikin, että tulos oli -600g eli 72,2 kg, ja lisäksi vyötäröltä oli kadonnut 2 senttiä. En ymmärrä, miten ihmeessä tässä nyt näin kävi, mutta hyvä. Eipähän tarvitse kiukutella.

Jotenkin huvittaa tämä tasainen -600g/viikko tahti, siihen nähden miten vaihtelevasti syön ja liikun, enkä laskeskele kaloriensaantia. Ilmeisesti päivittäinen energiavaje on kaikesta huolimatta tällä hetkellä jossain siellä reilussa 500 kilokalorissa, millä saisi aikaan tuon reilun puolen kilon viikkopudotuksen.

Nyt on siis kiva olo ja motivaatio hyvä. Tätä vauhtia sitä saattaneisi olla joskus kesällä normaalipainoinen tai ainakin melko lähellä normaalipainoa (käytännössä epäilen, että tahti tulee hidastumaan jossain vaiheessa, koska onhan sitä kaikissa lähteissä sanottu, että viimeiset kilot ovat tiukimmassa). Kuitenkin: ihanaa. Ulkonakin on niin ihana auringonpaiste, että tekee mieli mennä kävelylenkille.  

Kiirettä pitää

Voi tauti minkälainen kiire on ollut koko viikon. Tänään vihdoinkin helpotti. Hyvä juttu sellaisessa sopivassa kiireessä on, että sitä ei ole niin aikaa miettiä ruokaa, vaan sitä syö automaattisesti sitä samaa mihin on tottunut (varsinkin kun ei ole ehtinyt käydä kaupassa). Onneksi kaapit on ollut täynnä karppiruokaa, vaikkakin pähkinöiden suhteen tuntuu, että niitä tulee kohta korvista ulos. Sen verran nopeaa ja kätevää, että kun en ole muuta keksinyt niin kourallinen tai pari pähkinöitä, niin nälkä pysyy poissa.

Tänään aamulla en muistanut katsoa painoani, vaikka olisi ollut ihan kiva nähdä minkälaista tulosta tälle viikolle on tulossa. Ei sinäänsä, hormonaalinen kierto sellasessa vaiheessa, että on enemmänkin ihme, jos jotain olisi tippunut, pikemminkin on saattanut nousta. Luultavasti, kiitos samaisten hormonien, tulos lisäksi ketuttaa erittäin pahasti, on se mikä tahansa. Olen ajatellut, että jos olen nyt jo valmistautunut pettymykseen, niin ehkä se ei  saa yhtä lohduttomaksi kuin mitä muuten, enkä päädy ahmimaan tms.

Olen vihdoinkin keksinyt yhden asian millä haluan palkita itsenäni. Hampaidenvalkaisu. Aina ajoittain huomaan, että olisi aivan ihanaa, jos voisi hymyillä oikeasti valkoisilla hampailla, eikä tällaisilla enempi kellertävillä. Olen kokeillut valkaisevia hammastahnoja sekä sellaista kotikäyttöistä hampaidenvalkaisuainetta, mutta tulokset on ollut vaatimattomia. Lisäksi pidemmässä käytössä ikenet ovat alkaneet ärtyä ja aristaa. Vähän hinta kyllä hirvittää, mutta eiköhän rasvan lopullinen hävitys ole sen verran uniikki tapaus, että tavoite on hintansa arvoinen. En ole vielä päättänyt missä vaiheessa sallin itselleni tämän palkkion. Ehkä siinä vaiheessa kun paino alkaa kuutosella. (Ajatus kuutosella alkavasta painosta saa väristyksiä aikaan.)

Koska kiirettä on ollut, tänään ajattelin nauttia ruuanlaitosta (ja syömisestä) kaikessa rauhassa. Tarkoitus olisi laittaa päivälliseksi sisäfilepihviä herkkusienien, kukka- ja parsakaalin kanssa. Ja jälkkäriksi ihan pikkuisen valkohomejuustoa. Saa nähdä mitä tulee, toivottavasti syömiskelpoista (mun kokkaustaidoilla ei todellakaan ole ihan taattua).

Todella paljon tsemppiä kaikille laihduttajille!




 

Pisin laihdutusyritys?

Varmaan jossain välissä mainitsinkin, että olen yrittänyt laihduttaa järkyttävän monta kertaa ja kaikenlaisilla eri tavoilla. Näistä laihdutuksista ainakin 95% on tyssännyt alle viikkoon, 3 viikkoa on kestänyt tuskin parikymmentäkään laihiskertaa ja kaksi kuukautta on kestänyt vain ihan muutama sitkein yritys. (Pahimmillani saatoin aloittaa ja lopettaa saman viikon aikana parikin erilaista kuuria.)

Pisin laihdutusyritys tähän mennnessä oli vuonna 2005 kestäen silloin noin neljä kuukautta (luultavammin hieman alle). Paino oli silloin vain reilun kilon päässä normaalipainosta, kun koko homma lysähti. Yksinkertaisesti kyllästyin kun tuli paha jumitus, opiskelustressiä, teki vain mieli hemmotella itseään herkuilla ja se itsekuri ja motivaatio, jonka voimalla olin jaksanut laihduttaa viimeiset viikot vain katosi täysin.

Täällä kertaa olen laihduttanut hiilihydraattitietoisesti lähemmäs neljä kuukautta. Näyttää, että tästä olisi oikeasti tulossa pisin ja parhain laihdutusyritykseni ikinä. Tietysti tässä ollaan tekemässä pysyvää elämänmuutosta, joten siihen nähden tämä on vielä aika lyhyt aika hurrattavaksi. Näyttää kuitenkin siltä, että olen oppinut laihiskokemuksista ja nyt teen jotain aikaisempaa toimivammin.

Sitä kuitenkaan ei voi olla ajattelematta minkälaista olisi, jos ei olisi koskaan yrittänyt laihduttaa, vaan paino olisi pikkuhiljaa noussut tasaisesti viime syksyn lukemiin. Minkälaista olisi ollut laihduttaa ilman tällaista massiivista epäonnistuneiden laihdutuksien historiaa. Vaikka nyt tuntuu todella hyvältä, motivaatio on korkealla, terveellinen ruoka maistuu ja hiilarimättö ei juurikaan himota, niin jossain sitä luurailee sellainen "ei sitä ole ennenkään onnistuttu" -peikko. Olisi paljon helpompaa, kun ei koko ajan olisi sellaista "jaaha, jokos sitä nyt ollaan sortumassa lopullisesti" -ajatuskuviota raahattavana vaan voisi vain syödä terveellisesti ja liikkua ilman ylimääräistä miettimistä.

Ja kyllä, sunnuntaina ostin käsintehtyjä suklaakonvehteja. Luultavasti pikkuisen liikaa, päätellen syöntiä seuranneesta olosta. No, muistaa taas jonkin aikaa, että hiilariherkut ei käytännössä maistu läheskään niin hyviltä kuin mitä mielikuvissa, ja olo on paljon parempi ilman niitä.

Punnituspäivä

Tänään on taas virallinen punnituspäivä, tulos 72,8 kg eli 600g pudotusta reilussa viikossa. Hyvä tulos. Olisihan se tietysti mukavaa, jos paino tippuisi nopeammin, mutta tätä tahtia mentäessä varmaankin pudotus tapahtuu pääosin rasvakudoksesta ja vähemmän lihaksista. Eihän tämä massa nyt aivan yhtäkkiä ole tähän tullutkaan, joten pitänee yrittää olla kärsivällinen.

Lisäksi vyötärönympärys oli sentin kapeampi kuin viikko sitten. Tosin tuo vyötärönympärys on alkanut käydä sellaiseksi vähemmän kiinnostavaksi mitaksi. Rasva lähti nimittäin syksyllä ihan ensimmäisenä tuosta vyötäröltä. Nyt vyötärönympärys on itse asiassa aika kapea, mutta sen alapuolella sitten lantio, takamus ja reidet...no, olen erittäin päärynäinen muodoiltani.  Sitä sanotaan, että tällainen päärynä olisi terveellisempi vaihtoehto kuin omppu. Peilistä katsottuna kuitenkin turhauttaa, kun on navasta ylöspäin ja polvista alaspäin ihan ok ja aivan kaikki ylimääräiset kilot majailee sitkeästi siinä välillä.  

Tänään saatan ostaa suklaata. Ehkä. Viimeksi olen syönyt suklaata joskus joulun tienoilla, joten ei se muutama hallittu suklaakonvehti haittaa, kunhan ei tule tavaksi. Suklaan saaminen tosin edellyttää pientä matkustusta. Olen ajatellut asian niin, että kun makeat herkut on rajoitettuja, niin niiden herkkujen joita syön on oltava oikeasti hyviä, joten suklaa on sitten käsintehtyjä konvehteja (itse asiassa en ole koskaan pitänyt "levysuklaasta" ja aika harvoista suklaapatukoistakaan). Ulkona tosin on aika kylmä, joten saa nähdä viitsinkö lähteä vai jättäisinkö johonkin myöhempään tilaisuuteen. Tänään siis olen joko laiska tai syön suklaata (on tässä vaihtoehdot!).

Shoppailupäivä

On vaatekappaleita, joiden ostamisesta saan kiksejä. Esimerkiksi juhlavaatteiden, paitojen, hameiden ja rintsikoiden ostaminen tuo hykerryttävän hyvänolontunteen. Sitten on sellaisia vaatekappaleita, joiden ostaminen on minulle täysin yhdentekevää tai välillä jopa tuskaista, kuten sukkahousut, alushousut, kengät ja asusteet. Tänään olisi tarkoitus mennä vaateostoksille ja se, mitä minun pitäisi ostaa on alushousuja, vyö ja mahdollisesti voisi vielä katsella kenkiä. Paljon mielummin menisin ostamaan jotain muuta. (Saattaa olla että päädyn ostamaan jotain aivan muuta.)

Tässä painonpudotustilanteessa vaatetilanne on hankala. Muutamat isoimmat vaatekappaleet ovat jääneet armottomasti liian isoiksi ja toisaalta kaapista löytyy vielä liian pieniä, optimistisina aikoina hankittuja vaatteita. Sopivien vaatteiden määrä on siis aika vähäinen ja siinä mielessä uusien vaatteiden osto olisi aiheellista. Ongelma tällä hetkellä onkin se, että jos hankkii nyt sopivia vaatteita, on riski, että jos pudotan vielä 10 kiloa, myös nekin jäävät isoiksi. Jos taas ostan vähän pieniä vaatteita, niin niistä ei ole hyötyä nyt. Olen siis ostanut viime aikoina erittäin vähän vaatteita (vaikka jokainen entistä pienempää kokoa ostettu vaate saakin sekaisin onnesta). Ihan vain muutamaa kiloa kevyempänä luulisin, että voisin rennommin ostella vaatteita, sillä silloin vaatteet tuskin jäisivät pahasti ylisuuriksi.

Ja tässä tuleekin sitten taas se mun kärsivällisyyteni painonpudotuksessa... Järki kyllä sanoo, että painonpudotus vaatii aikaa, ja että kun kilot eivät todellakaan ole tulleet hetkessä, niin eivät ne hetkessä lähdekkään. Mutta, kun mä haluun tosi kovasti laihaksi just nyt ja haluun nyt ostella kivoja vaatteita, jotka näyttää mun päällä hyvältä. Argh.

Ravintoainestressi

Toisin kuin monet, minä en lihonut syömällä liian suuria annoksia tavallista kotiruokaa. Minä söin liian suuria annoksia aidosti epäterveellistä ruokaa. Kunnollisen aamiaisen korvasin yleensä parilla mukillisella kahvia. Joskus saatoin syödä aamiaiseksi jäätelöä, muutaman kourallisen keksejä, ihan vaan irtokarkkeja tai pullaa. Lounaan korvasin aika usein suklaapatukalla (tai muutamalla) tai irtokarkeilla. Iltapäivällä söin useimpina päivänä hamppariaterian, pakastepitsan (sellaisen melko ison), juustomakaroonimössöä, nuudeleita (ilman minkäänsorttisia lisukkeita) tai ihan vaan muutaman munkin tai muutaman leivoksen. Illalla napostelin jäätelöä, irtokarkkia ja keksejä. Juomana pääasiassa light-limppari (enhän suinkaan halua ylimääräisiä kaloreita!).

Yleisesti ottaen ruokavalio on ollut ravitsemuksellisesti todella heikko: vihanneksia, hedelmiä ja marjoja todella vähän, proteiinia vähän, sokeria ja lisäaineita todella paljon, kuitua vähän, vitamiineja ja hivenaineita luultavasti erittäin niukasti.

Nykyinen ruokavalioni on todella paljon terveempi kuin entinen. Syön useimpina päivinä sen puoli kiloa kasviksia, proteiinia syön joka aterialla, sokeria syön harvoin, kuitua saanen ihan kohtuullisesti ja vitamiineja ja hivenaineita saanen huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Periaatteessa pitäisi vain osata ajatella, että ruokavalio on todella paljon parempi kuin ennen. Ehei. NYT minä olen alkanut stressaamaan ravintoaineiden saannista.

En tiedä johtuuko tämä lähinnä käyttämästäni karppiruokavaliosta. Jotenkin niin monissa yhteyksissä peloitellaan liian vähäisen kuitumäärän seurauksista, hivenainepuutoksista, sydänvaikutuksista yms. vähähiilihydraattisuuden seurauksena, että sitä yrittää nyt parhaansa mukaan tehdä ruokavaliosta TODELLA terveellisen ja tasapainoisen. Lopputulos on sitten se, että sitä vahtii kuitujen saantia, riittävää määrää maitotuotteita,  hyviä rasvoja, juodun nesteen määrää, lisäaineita, ja tietysti hiilareitten laadukkuutta.

Aikaisemmin, jos veti suonta sitä vain otti magnesiumtabletin asiaa sen kummemmin miettimättä, nyt sitä tulee "voi ei, ruokavaliossa on puutoksia" -olo. Tai jos liikuunnan jälkeen on poikkeuksellisen väsynyt tulee "iik, mikä on pielessä, onko tämä nyt magnesiumin- vai kaliumin puutosta, mitä mä teen" - olo. Puhumattakaan miten sitä reagoi nälkään: "onko nyt liikaa hiilareita, liian vähän rasvaa, hivenainepuutos vai mikä; mitä ihmettä mun pitäisi tehdä!"   

Tavallaan sitä tietää itsekin, että eihän tässä ole mitään järkeä. Ruokavalio on taatusti parempi kuin monella muulla ja ehdottomasti parempi kuin ennen. Pahimman ravintoainestressin kourissa tunteet ovat kuitenkin järkeä vahvemmat. Onneksi sitä aika usein pystyy, ainakin jälkikäteen, nauramaan omalle hölmöilylleen ja näkemään ruuan ihan vain ruokana.

Tavoitepaino

Aina välillä, esimerkiksi tänään, alan miettiä tavoitepainoani. Olen asettanut painoluvuksi 63 kiloa. Silloin painoindeksi olisi hieman alle 25. Tosiasiassa en tiedä, onko se paino johon olen tyytyväinen, koska sitten ala-asteen en ole painanut 63 kiloa. En todella tiedä miltä näyttäisin sen painoisena. Olisinko tyytyväinen vai en. Silloin ala-asteella pidin itseäni tietysti "läskinä", mutta vartalon kurvien kasvamisen ja nykyisen läskikokemuksen perusteella olisin todennäköisimmin tyytyväinen tuohon lukemaan.

Saattaa olla, että näyttäisin muutamaa kiloa 63:a painavampanakin ihan hyvältä, varsinkin kun tavoitteenani on enemmänkin sellainen reipas, kiinteälihaksinen kroppa kuin siro, hentoinen vartalo. Toisaalta on riski, että en koe vartaloani ideaaliksi edes 63 kiloisena ja haluaisinkin mielikuvissani olla vielä hoikemman näköinen.

Olisi paljon helpompaa, jos tietäisi oman "ideaalipainon." Tietäisi, että OK pitää laihduttaa x kiloa ja sitten hyvä. Tavallaan tämä on ehkä ollut osaltaan se syy minkä vuoksi on ollut vaikea keksiä tarkempaa suunnitelmaa sen suhteen, miten palkitsisin itseäni painonpudotuksesta. Tällä hetkellä palkitsen itseäni aika vapaamuotoisesti ihan vaan ostelemalla uusia vaatteita entisten jäädessä isoiksi ja erityisesti nauttimalla siitä miten piristävää on ostaa "normaalimman" kokoisia vaatteita.

Olen ajatellut, että normaalipainoa tai muita mukavalta kuulostavia lukemia saattaneisin juhlistaa jollakin oikein kivalla, kun vaan keksisin millä ja missä vaiheessa. Tietysti, jos laihdutusongelmat on tätä luokkaa, niin tilanne on ihan hyvä ja onhan tässä vielä ihan hyvin aikaa suunnitella. Ihan lähiaikoina tämä ylimääräinen rasvakerrostuma tuskin häviää olemattomiin.

Ruokavalio

Lapsena minä olin hoikka. Suunnilleen 11-vuotiaana vuoden sisään lopetin aktiivisen liikuntaharrastuksen, pituuskasvu pysähtyi ja kuukautiset alkoi. Siitä lähtien olen ollut koko ajan enempi tai vähempi ylipainoinen, ja aloittanut laihdutuksen satoja kertoja. Olen kokeillut lähes kaikkea terveellistä, epäterveellistä ja epätoivoista. Tämän perusteella olen oppinut melko hyvin mitkä menetelmät EIVÄT toimi minulla. 

Kun viime syksynä aloin kokea tarvetta laihduttaa, tiesin, että nyt pitäisi tehdä tämä juttu jollain erilaisella tavalla, koska edelliset muutama sata menetelmää ovat olleet lähinnä tehottomia. Olin kuullut karppauksesta kehuja tutuilta, joten ajattelin, että eipä se voi olla sen hullumpi keino kuin muutkaan käyttämäni viritykset. Huomasin aika pian, että tämä saattaisi olla toimiva menetelmä, kunhan saisin sen sovellettua itselleni parhaiten sopivaksi.

Laihdutushistoriastani oppineena tiesin, että minkäänsorttinen laskeminen ei onnistu paria päivää pidempää, joten tiukka Atkins ei tullut kysymykseen. Heivasin yksinkertaisesti ruokavaliostani leivät, pastat, riisit, perunat ja muut sokerit pihalle ja lähinnä luotin siihen, että kasviksista, marjoista ja sokerittomista maitotuotteista saadut hiilarit tuskin huitelee pilviä. Niiden lisäksi syön monipuolisesti kalaa, kanaa, lihaa, munaa, siemeniä, pähkinöitä etc.  Aina välillä saatan laskeskella huvin vuoksi jonkun tavallisen päivän hiilarit ja tulos on jossain alle 40 ja 70 välillä, joten ei paha. En sano, että tämä toimisi kaikilla, koska en pidä ihmisistä, jotka julistavat yksisilmäisesti jonkun ruokavalion ylivoimaisuutta. Ihmiset nyt vaan on erilaisia.

Sokerinhimoni on hellittänyt tällä lähes täysin ja nälkää on todella harvoin. Lisäksi ruoka maistuu hyvälle, ja olen löytänyt sisäisen kokkini. Ennen en olisi voinut kuvitella, että saattaisin laittaa kotiruokaa lähes joka päivä. Nyt ruoanlaitto menee jo tehokkaasti rutiinilla, vaikka suosinkin sellaisia ruokalajeja joissa tekemiseen menee vähemmän aikaa kuin syömiseen. Esimerkiksi tänään päivällinen muodostui sitruunalla maustetusta kirjolohihakkeluksesta ja avocado-kirsikkatomaattisalaatista kermaviilipohjaisella yrttikastikkeella. Söin sen joskus kuuden jälkeen ja edelleen on kylläinen olo.

Tervetuloa ja iso halaus niille ihmisille, jotka lukevat tätä blogia!  

Flow

Nousen ylös, pukeudun treenivaatteisiin, laitan sykemittarin paikoilleen ja mp3:n kuulokkeet korviin. Jos tässä nyt ainakin parin biisin verran jumppailisi. Tiedän tavallaan jo nyt että ei se niin mene. Ei koskaan.

Ensimmäinen biisi ja sykemittari käyntiin.  Rauhallinen intro alkaa ja tartun puntteihin, nostan ne ylös ja lasken hallitusti pään yläpuolelta pään taakse. Musiikissa tahti kovenee, puntit nousevat sen mukana kiivaammin välillä eteen, välillä sivulle, välillä ylös. Hymyilen sanoitukselle ja lämpenen. Lopulta biisi vaihtuu.

Rajumpaa rokkia. Menen selälleni ja alan tehdä vatsalihaksia. Sarja eteen, kierrot ja alavatsa, ja uudestaan. Yllätyn kun biisi loppuu, olisinhan voinut tehdä vielä lisääkin. Lattareita väliin. Lantio ja vatsa hytkyvät. Jaloilla yritän muodostaa yksinkertaisia tanssikuvioita. Kädet kiemurtelevat tahtiin. Onneksi olen yksin kotona, eikä kukaan näe. Tanssilajit vaihtuvat välillä rajummiksi ja välillä rauhallisemmiksi.

Voi ei! Puhelin. Yritän päästä äidistä eroon mahdollisimman nopeasti, jotta pääsisin takaisin rytmiin. Ja kappale vaihtuu. Tavallisia  aerobickuvioita, jotka saavat hengästymään, ja räppiä rentona kuminauhan kanssa. Vielä muutama lattari ja tiedän olevani jo väsähtänyt. Viimeinen biisi, teknoa, ja kaikki jäljellä oleva energia siihen hulluna pomppien. Ja loppu. Hoipun keittiöön hakemaan palautusjuoman ja alan kevyesti venyttelemään.

1 h 42 min
1019 kcal
keskisyke 156
max syke 187   

Väsynyt ja onnellinen

Toisin kuin yleensä väsymys ja onnellisuus eivät todellakaan liity mitenkään toisiinsa.  Väsymys johtuu siitä että olen syönyt eilen ja tänään tavallista enemmän hiilareita ja ne saavat nykyään joka kerta aikaan horrostilan. Syy tähän liialliseen hiilarimäärään on mystinen kompleksi: minun on vaikeaa, ellei mahdotonta myöntää läheisille tai puolitutuille, että "olen ylipainoinen, asia vaivaa minua ja yritän tosissani laihduttaa." Ihan läheisille olen kuukausien kuluessa myöntänyt laihduttavani (ei sitä voi suoranaisesti peittääkkään, että olen pienentynyt), mutta vähänkään tuntemattomille en vain pysty.

Selittämätöntä tämä tällainen käytös on siksi, että jokainen ei-sokea varmasti näkee, että massaa löytyy ja laihdutus olisi paikallaan, ja pitäisihän terveellisen ruokavalion olla enemmänkin positiivinen asia kuin syy salailuun. Tämän kompleksin vuoksi kuitenkin syön mielummin välillä hiilareita muiden edessä kuin alan selittelemään mitään ruoka-asioita. Eilen söin suklaakakkua ja tänään muutaman keksin ja vähän karkkia pysyäkseni kaappikarppina. Itse en olisi niistä niin välittänyt, vaikka ihan hyvältä ne kyllä maistui, ja onneksi jonkinlainen kohtuus pysyi syömisessä. No, onneksi nyt vähään aikaan ei tällaisia tilanteita pitäisi olla luvassa.    

Onnellisuus. Onnellinen olen koska elämäni on poikkeuksellisen järjestyksessä. Opiskelut sujuu, minulle tarjottiin perjantaina töitä (mikä tällaisena akateemisena opiskelija-määräaikais-osa-aikatyöläisenä on todella jee!), kävin tänään kampaajalla ja olen viimeksi painanut näin vähän vuonna 2005. OK, koti on kaaoksen vallassa, sille ehkä voisi tehdä jotain jossain välissä, mutta juuri nyt en anna sen häiritä.

Tänään huomasin, että mun pitäisi ehkä pikkasen kehittää vaakasuhdettani rennommaksi. Normaalisti punnitsen itseni 2-3 kertaa päivässä, ja nyt kun olen viikonlopun poissa vaakani ulottuvilta, huomaan pientä ahdistusta kun en tiedä paljonko paino on tänään. Jotenkin sitä tulee vaan sellainen olo, että ihan varmana jostain on  ilmestynyt muutama kilo lisää painoa, kun ei pääse asiaa tarkistamaan. 

Punnitus

Normaalisti viikon "virallinen" punnitus on ollut sunnuntaina (ei sinäänsä ettenkö punnaisi itseäni vähiintäänkin aamuisin ja iltaisin ja välillä myös päivällä...). Tällä viikolla olen poissa vaakani ulottuvilta koko viikonlopun, joten punnitsin itseni tänään ennakkoon. Paino 73,4 kiloa (jei!), joten -600g viime viikon lukemaan. Ei yhtään hassumpi, varsinkin kun nyt on viime mittauksesta alle viikko ja paino on viimeiset pari viikkoa melkeinpä junnannut paikoillaan.

Miinuslukemat merkitsevät paljon, sillä olen yleensä ihan hirvittävän kärsimätön painonpudotusprojektien suhteen. Tällä kertaa olen kuitenkin joutunut myöntämään sen, että yleensä painonpudotus on lopahtanut juuri siihen, että on tullut pari viikkoa jumitusta ja se on kiukuttanut sen verran että olen jättänyt koko jutun kesken. Nyt yritän tiedostaa, että ei ole mitään järkeä lihoa niitä samoja kiloja takaisin, koska sitten, taas kerran, joutuisin aloittamaan aivan alusta. Pitäisi yrittää pitää mielessä, että sitä näyttää jo nyt huomattavasti paljon paremmalta kuin 13 kiloa isompana ja ylipainon tuomat terveysriskit ovat varmasti pienentyneet.

Tavallaan tämänhetkisessä painossa on jotain ärsyttävää. Sitä ei ole niin lihava, että olisi ihan pakko pudottaa terveyssyiden takia, vaan motivoivana tekiijänä on lähinnä turhamaisuus ja halu näyttää hyvältä. Toisaalta painoa on vielä sen verran, että normaalipainoonkin on vielä pudotettavaa ja pudotusnopeus on  hidastunut alkuun verrattuna.

Nyt tämän vähähiilihydraattiruokavalion kohdalla ruoka on kyllä ollut sen verran hyvää ja hirmuinen sokerihimo hellittänyt, että tämä ei ole tuntunut mitenkään normaalilta kuurilta. Pikemminkin tämä on sen tyyppinen ruokavalio jota voisin kuvitella syöväni ihan hyvin lopun ikänikin. (Melkoinen muutos ihmisessä joka vielä puoli vuotta sitten osti irtareita, hamppariaterioita, leivoksia, munkkeja, jäätelöä, pizzaa... lähes päivittäin ja paljon kerralla.) Elän toiveekkaana, että olisin oppinut jotain aikaisemmista kokomuksistani ja tämä olisi oikeasti pysyvä elämänmuutos.     

Miksi?

Lokakuussa 2010 ostin vatsaa pienentävän korsetin (koko L), jotta näyttäisin hoikemmalta. Jouduin tekemään  kovasti töitä saadakseni korsetin kiinni vatsan kohdalta. Lopputulos näytti epätasaiselta ja läski pullotti lanteilla ja reisissä muotoilevista sukkahousuista huolimatta. Lisäksi hengittäminen ahdisti. Lopputulos: luovuin korsetista.

Paria viikkoa myöhemmin minusta otettiin verikokeita. Tuloksia odottaessani huomasin olevani peloissani. Tiesin, että ruokavalioni on lähinnä hirvittävä ja verensokeri- ja kolesteroliarvot ovat vuosien varrella pikkuhiljaa kohonneet. Pelkäsin oikeasti, että mitä jos nyt todetaan tyypin 2 diabetes. Ja ikää on alle 30 vuotta... Onneksi vielä tällä kerralla raja-arvot eivät ylittyneet.

Tein päätelmän: nyt minun täytyy laihduttaa. Olen ollut reilut kolme kuukautta vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja tulokset ovat olleet mielestäni todella hyvät. Painoa on pudonnut 12,4 kiloa ja olo on muutenkin paljon parempi. Nyt olisi vielä melkein saman verran pudotettavana jotta olisin normaalipainoinen.

Tähän pisteeseen olen päässyt yllättävän helposti. Varmaankin reilu osa pudotuksesta on ollut nestettä ja reilusti ylipainoisena rasva lähtee alkuun helpommin. Ajatuksissa olisi, että tästä kirjoittelusta voisin saada apua motivaation pitämisessä kohdallaan, jotta loputkin liikakilot häipyisivät. Tavoitteena olisi olla ensimmäistä kertaa ala-astevuosien jälkeen normaalipainoinen.