perjantai 25. helmikuuta 2011

Neljä kuukautta

Eilen tuli päivälleen neljä kuukautta yhdenjaksoista laihdutusta ja vähähiilarista ruokavaliota täyteen. Vielä kaksi samanlaista lisää, niin tulisi kokonainen vuosi täyteen. Tuntuu siltä kuin sitä olisi vasta aloittanut, mutta niin se aika vaan kuluu. Ja ainakin vielä toistaiseksi ongelmat ovat olleet aika vähäisiä. Täytyy kylläkin tunnustaa, että ruokavalio on välillä vähän "epätasainen", esim. eilen päivällinen koostui kahdesta proteiinipatukasta, palasta juustoa ja purkillisesta oliiveja (laiskuus, ei jaksanut tehdä mitään järkevämpää). Ruokailu on  kuitenkin usemmiten ihan OK, tavallista terveellistä ruokaa.

Kaipaan todella paljon omaa rakasta vaakaa, jonka luokse pääsen vasta sunnuntai-iltana. On epämääräistä olla jossain "reilussa 70 kilossa", sen sijaan että olisi 200g tarkkuudella edellisiin mittauksiin verrattavassa painossa. Olettaisin kuitenkin, että en ole lihonut paljon taikka laihtunut paljon, koska ruoka on ollut aikalailla samanlaista kuin muutenkin.

Tänään olisi tarkoitus mennä ulos syömään. No, ehkä löytyy jotain "ei niin hirveän hiilarista"... vaikka ei se nyt haittaa, jos välillä syö jotain vähemmän terveellistä. Ehkä sitä voisi juhlistaa sitä neljää kuukautta.  

Ei kommentteja: