lauantai 12. helmikuuta 2011

Shoppailupäivä

On vaatekappaleita, joiden ostamisesta saan kiksejä. Esimerkiksi juhlavaatteiden, paitojen, hameiden ja rintsikoiden ostaminen tuo hykerryttävän hyvänolontunteen. Sitten on sellaisia vaatekappaleita, joiden ostaminen on minulle täysin yhdentekevää tai välillä jopa tuskaista, kuten sukkahousut, alushousut, kengät ja asusteet. Tänään olisi tarkoitus mennä vaateostoksille ja se, mitä minun pitäisi ostaa on alushousuja, vyö ja mahdollisesti voisi vielä katsella kenkiä. Paljon mielummin menisin ostamaan jotain muuta. (Saattaa olla että päädyn ostamaan jotain aivan muuta.)

Tässä painonpudotustilanteessa vaatetilanne on hankala. Muutamat isoimmat vaatekappaleet ovat jääneet armottomasti liian isoiksi ja toisaalta kaapista löytyy vielä liian pieniä, optimistisina aikoina hankittuja vaatteita. Sopivien vaatteiden määrä on siis aika vähäinen ja siinä mielessä uusien vaatteiden osto olisi aiheellista. Ongelma tällä hetkellä onkin se, että jos hankkii nyt sopivia vaatteita, on riski, että jos pudotan vielä 10 kiloa, myös nekin jäävät isoiksi. Jos taas ostan vähän pieniä vaatteita, niin niistä ei ole hyötyä nyt. Olen siis ostanut viime aikoina erittäin vähän vaatteita (vaikka jokainen entistä pienempää kokoa ostettu vaate saakin sekaisin onnesta). Ihan vain muutamaa kiloa kevyempänä luulisin, että voisin rennommin ostella vaatteita, sillä silloin vaatteet tuskin jäisivät pahasti ylisuuriksi.

Ja tässä tuleekin sitten taas se mun kärsivällisyyteni painonpudotuksessa... Järki kyllä sanoo, että painonpudotus vaatii aikaa, ja että kun kilot eivät todellakaan ole tulleet hetkessä, niin eivät ne hetkessä lähdekkään. Mutta, kun mä haluun tosi kovasti laihaksi just nyt ja haluun nyt ostella kivoja vaatteita, jotka näyttää mun päällä hyvältä. Argh.

3 kommenttia:

blueberry kirjoitti...

Sama tilanne on minulla.. eli tuttu tunne..
Kohta on se -10kg täynnä, ja osa vaatteista on jo nyt liian suuria. Sopivia on vähän.. ja joskus aikoinaan ostettuja "motivointivaatteita" (jotka sittemmin ovat hautautuneet kaapin perälle) eli tällähetkellä liian pieniä, on kaapeissa moniakian.
Itse päädyin siihen, että ostan nyt vain aivan välttämättömät vaatteet, mutta sitten kuin saan painoni tavoiteeseen (melkein -30kg vielä) niin sitten otan oikein kunnon shoppailupäivän, ja ostan palon hienoja vaatteita :)

Anonyymi kirjoitti...

Tää on niin tuttua, varmaan kaikille laihduttajille :) Itsekin vedän vaan vyötä kireämmälle, vaikka housut alkaa olla jo huomattavasti liian suuret päällä, mutta kun haluan vielä ainakin yhden vaatekoon alaspäin, ennen kuin ostan uudet housut...

Demetrainen kirjoitti...

Eilen tuli justiinsa katsottua vaatteita vähän sillä silmällä, että sitten kun mahdun numeroa tai ehkä paria pienempään, niin sitten ostan tuon, tuollaisen, jotain tuonnäköistä ja toikin olisi aivan ihana. Saattaa tulla vähän kalliiksi jossain vaiheessa...