lauantai 19. helmikuuta 2011

Kiirettä pitää

Voi tauti minkälainen kiire on ollut koko viikon. Tänään vihdoinkin helpotti. Hyvä juttu sellaisessa sopivassa kiireessä on, että sitä ei ole niin aikaa miettiä ruokaa, vaan sitä syö automaattisesti sitä samaa mihin on tottunut (varsinkin kun ei ole ehtinyt käydä kaupassa). Onneksi kaapit on ollut täynnä karppiruokaa, vaikkakin pähkinöiden suhteen tuntuu, että niitä tulee kohta korvista ulos. Sen verran nopeaa ja kätevää, että kun en ole muuta keksinyt niin kourallinen tai pari pähkinöitä, niin nälkä pysyy poissa.

Tänään aamulla en muistanut katsoa painoani, vaikka olisi ollut ihan kiva nähdä minkälaista tulosta tälle viikolle on tulossa. Ei sinäänsä, hormonaalinen kierto sellasessa vaiheessa, että on enemmänkin ihme, jos jotain olisi tippunut, pikemminkin on saattanut nousta. Luultavasti, kiitos samaisten hormonien, tulos lisäksi ketuttaa erittäin pahasti, on se mikä tahansa. Olen ajatellut, että jos olen nyt jo valmistautunut pettymykseen, niin ehkä se ei  saa yhtä lohduttomaksi kuin mitä muuten, enkä päädy ahmimaan tms.

Olen vihdoinkin keksinyt yhden asian millä haluan palkita itsenäni. Hampaidenvalkaisu. Aina ajoittain huomaan, että olisi aivan ihanaa, jos voisi hymyillä oikeasti valkoisilla hampailla, eikä tällaisilla enempi kellertävillä. Olen kokeillut valkaisevia hammastahnoja sekä sellaista kotikäyttöistä hampaidenvalkaisuainetta, mutta tulokset on ollut vaatimattomia. Lisäksi pidemmässä käytössä ikenet ovat alkaneet ärtyä ja aristaa. Vähän hinta kyllä hirvittää, mutta eiköhän rasvan lopullinen hävitys ole sen verran uniikki tapaus, että tavoite on hintansa arvoinen. En ole vielä päättänyt missä vaiheessa sallin itselleni tämän palkkion. Ehkä siinä vaiheessa kun paino alkaa kuutosella. (Ajatus kuutosella alkavasta painosta saa väristyksiä aikaan.)

Koska kiirettä on ollut, tänään ajattelin nauttia ruuanlaitosta (ja syömisestä) kaikessa rauhassa. Tarkoitus olisi laittaa päivälliseksi sisäfilepihviä herkkusienien, kukka- ja parsakaalin kanssa. Ja jälkkäriksi ihan pikkuisen valkohomejuustoa. Saa nähdä mitä tulee, toivottavasti syömiskelpoista (mun kokkaustaidoilla ei todellakaan ole ihan taattua).

Todella paljon tsemppiä kaikille laihduttajille!




 

Ei kommentteja: