torstai 7. huhtikuuta 2011

Väsymystä & kaikenlaista positiivista

Viimeisen viikon ajan on väsyttänyt aika lailla. Ei ole jaksanut oikein kirjoitella, ruokailu on ollut epäsäännöllistä  (suht oikeaoppista ja terveellistä karppisapuskaa, mutta kuitenkin), nukkunut olen vähän miten sattuu, aika vähän liikuntaa ja en ole edes oikein muistanut punnailla itseäni. En tiedä vaikuttaako asiaan enemmän ilmassa vellova pöly vai käytetyt allergialääkkeet. 

Tänään kuitenkin sain itseni vaa'alle. Lukema oli  yllättävän hyvä. Ei olisi paljon pudotettavana, että paino alkaisi kuutosella. En silti laita uutta lukemaa tuohon "kissapalkkiin", koska tänään ei ollut virallinen punnitus, sunnuntaina sitten vasta. Jos huonosti käy niin silloin tietty olen turvonnut tämänhetkisestä, mutta se riski on otettava. Virallisen punnituksen kanssa ei ole leikkimistä!

Sitä on sellainen pikkuisen kökkö tunne siitä, että tällä hetkellä tämä laihdutus sujuu todella hitaasti. Yritän kuitenkin säännöllisin väliajoin muistuttelen itselleni, että mitä hitaammin tämä touhu etenee, sitä parempi. Lisäksi voin muistella niitä kertoja jolloin koko laihdutustouhu meni aivan pipariksi, kun en ollutkaan tyytyväinen laihdutusnopeuteen, alkoi ärsyttää koko touhu ja päädyin ahmimaan. Sitä en halua. Mielummin vaikka kuinka hitaaseen tahtiin ja pysyvästi pois, kun että päätyisin tilanteeseen, missä joutuisin uudestaan pudottamaan näitä samoja kiloja. Se mikä on lähtenyt ei saa enää tulla takaisin.

Sitten on kuitenkin jotain positiivista. Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota, että muuttuneen, hoikemman ulkonäön myötä, olen alkanut suhtautumaan itseeni kaikin puolin positiivisemmin. Ennen, sellaiset puoli vuotta sitten oman itseni näkeminen peilistä oli vähän mallia henkinen isku päin pläsiä. Nyt peilailen usein ihan vain peilailemisen ilosta. Peilissä näkyy ihminen, joka näyttää aika hyvältä (ehkä jossain kohdissa on vähän liikaa massaa, mutta olen itselleni armollinen).

Huomaan, että olen tullut rohkeammaksi ja itsevamemmaksi muiden ihmisten suhteen. Erityisesti niiden miespuolisten suhteen. Ennen niin ei todellakaan ollut. Koin pikemminkin, että minussa nähdään ensisijaisesti pullukka ja toissijaisesti jotain muuta. Jotenkin ajattelin, että jos joku mies alkaa flirttailla, niin kysessä täytyy olla kieroutunut pervo tai että säälistä tms. Viime aikoina, olen ajatellut, että kun tuntematon alkaa keskustella mun kanssa, niin ehkä mussa on jotain kiinnostavaa...

Vähän kalliiksikin tämä positiivisuus on tullut. Olen nimittäin yhä useamman houkutuksen kohdalla todennut, että I'm worth it ja hemmotellut itseäni vähän sillä sun tällä. On ihanaa nähdä itsensä vaatteissa, jotka korostaa nykyistä ulkonäköä, syodä vähän paremmissa paikoissa, hoidatella itseään, rohkeita asusteita jne. Ei silti, ettenkö olisi aiemminkin ostellut, mutta silloin yleensä sitä katui kaikenlaista itseensä panostamista, nyt sitä vaan aidosti toteaa olevansa hemmottelun arvoinen. Arvokas vartalo, jonka eteen on tehty töitä. 

Ei kommentteja: