lauantai 14. toukokuuta 2011

Stressiä

Tänään punnitsin itseni vähän ennakkoon, kun huomisesta en oikein tiedä kerkiäisinkö punnailla. Tulos +200g elikäs 69,4 kg. No, tätä tämä hormonaalinen kierto teettää. Muutenkin laihtumisvauhti on todella hidas tällä hetkellä. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että jos ryhtyisin todella kiristelemään tätä tahtia, niin lopputuloksena olisi kireä mieliala ja hillitön herkkuhimo. Nyt sitä ottaa sen verran rauhallisesti, että tuntuu, että näin voisi syödä lopun ikänsä ja laihtuisi sitten vaan hyvin pienin askelin sinne tavoitteeseen.

Vähän tätä laihdutukseen keskittymistä häiritsee ihmissuhdestressi. Olen valvonut yöaikaan miettiessäni mitä oikein tekisin ja päivisin olen sitten ollut väsynyt. Plussapuolella on paljon, mutta miinuspuolellakin on kaikenlaista, ja jotenkin tuntuu, että jos mä ylipäänsä alan pohtia ihmissuhteen plussia ja miinuksia, niin ei tää nyt näytä lupaavalta. Mielessä on vahvasti se, että mä päädyn tavalliseen tapaan tekemään jotain, minkä jälkeen tunnen oloni todella bitchiksi. Yritän parhaani mukaan käyttäytyä kypsästi, mutta tekisi mieli ruoskia ja haukkua itseä jo nyt valmiiksi, koska yleensä lopputulos on ollut katastrofi.

Tätä stressiä olen sitten purkanut siivoamalla vaatekomeroa, joka alkaa näyttää aika hyvältä. Sitä on vaatekasojen alta löytynyt monia kivoja vaatteita, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Monet vanhat vaatteet, joita en ole voinut vuosiin käyttää mahtuvat aivan loistavasti. Lisäksi paljon isokokoisia vaatteita on tullut laitettua kierrätyksen. Elämän pieniä nautintoja, kun ihmissuhteet tökkii.

2 kommenttia:

blueberry kirjoitti...

Vaatekaapin siivoaminen on kyllä joskus tosi kivaa, varsinkin kun tekee sellaisia löytöjä, jotka mahtuvat päälle :)

Ihmissuhdekiemurat on aika hankalia välillä, toivottavvasti asia ratkeaa :)

Sari kirjoitti...

Tulin tutustumaan blogiisi.